Tässä maassa asuu onnellisimmat ihmiset – suomalaiset top 10:ssä
Suomalaiset jäivät juuri top 5:n ulkopuolelle kansainvälisessä listauksessa.
Kansainvälinen ryhmä taloustieteilijöitä, neurotieteilijöitä ja tilastotieteilijöitä on julkaissut kolmannen World Happiness Report -tutkimuksen, jonka mukaan sveitseläiset ovat maailman onnellisinta kansaa. Tutkimuksessa mitataan hyvinvointia maissa ympäri maailman. Sveitsin jälkeen maailman onnellisimpien maiden top viidessä olivat Islanti, Tanska, Norja ja Kanada. Suomi jäi juuri top 5:n ulkopuolelle sijoittuen kuudenneksi ennen Alankomaita, Ruotsia, Uutta-Seelantia ja Australiaa. Tutkimusraportin mukaan onnellisuus auttaa elämään kauemmin, terveellisemmin ja tuotteliaammin ja onnellisuuden viljely varhaisessa vaiheessa elämää on avainasemassa. Mutta ei syytä huoleen: koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa elää onnellisemmin. Tutkimus on osoittanut, että meditointi- ja tietoisuusohjelmin osallistuvilla on taipumusta osoittaa muutoksia aivojen tärkeissä osissa, jotka ovat kytköksissä muistiin, perspektiiviin ja itsetietoisuuteen. Joukko tuoreita tutkimuksia on myös löytänyt kytköksen kunnioituksen kokemisen ja onnellisemman ja tyytyväisemmän olon väliltä. ”Nämä löydökset korostavat näkemystä, että onnellisuus ja hyvinvointi on parasta nähdä taitoina, joita voi parantaa harjoittelun myötä”, tutkijat totesivat raportissaan. Katso täältä top 30 onnellisimmat maat sekä top 10 vähiten onnellisinta maata. Lähde: Business InsiderLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä