Tarkkana keittiössä: Lieden unohtuminen päälle on yleisin sähköpalon aiheuttaja – näin vältät liesipalon

Sähköpaloissa menehtyy vuosittain keskimäärin 16 henkilöä.
Ihmiset viettävät nyt poikkeuksellisen paljon aikaa kotona koronavirustilanteen takia. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että tulipaloriskit saattavat kodeissa lisääntyä, kun tehdään monia asioita samaan aikaan ja kiire sekä huolet painavat.
Varomaton lieden käyttö aiheuttaa normaalioloissakin vuosittain lähes tuhat tulipaloa: viimeisen viiden vuoden aikana näitä paloja on ollut keskimäärin 960 vuodessa.
”Pelastustoimen Pronto-rekisteriin kirjattiin viime vuonna noin 930 liesipaloa”, kertoo Tukesin ylitarkastaja Jukka Lepistö.
”Liesipalon syynä on hyvin harvoin itse liedestä johtuva vika, useimmiten sen aiheuttaa ihmisen huolimattomuus, varomattomuus tai kiire”, Lepistö jatkaa.
Päälle unohtunut liesi on myös yleisin sähköpalokuoleman aiheuttaja, ja sähköpaloissa on menehtynyt vuosittain keskimäärin 16 henkilöä. Viime vuonna sähköpaloissa menehtyi 11 henkilöä, joista kolmessa tapauksessa oli kyse liesipalosta.
Unohdus, nukahtaminen ja vahingot sytyttävät liesipaloja
Tukesin mukaan yleisin palon aiheuttaja on lieden unohtuminen päälle. Lieden levy kuumenee, liedellä tai sen läheisyydessä oleva astia, paistinlasta, ruoka tai muu vastaava syttyy palamaan.
Syttymisen jälkeen palo leviää yleensä melko nopeasti lieden yläpuolella tai vieressä oleviin rakenteisiin. Lopputulos riippuu alkusammutuksen tehokkuudesta tai pelastuslaitoksen nopeudesta.
Tukes on Pronto-rekisteristä havainnut muutamia tyypillisimpiä tapauksia liesipalon aiheuttajista:
- Unohdetaan, että ollaan valmistamassa ruokaa. Tulee jokin häiriötekijä, joka vie huomion toisaalle, esimerkiksi lapsen avunhuuto tai puhelinkeskustelu.
- Ruoka jää liedelle, kun kokki nukahtaa tai unohtaa laittavansa ruokaa. Usein näihin tapauksiin liittyy alkoholin käyttö.
- Lemmikkieläimet, koirat tai kissat, pyrkivät tutkimaan mitä lieden päälle on jäänyt. Noustessaan liedelle ne onnistuvat kääntämään lieden levyistä yhden tai useamman päälle.
- Myös lapset voivat kurkotella liedelle ja kääntää lieden levyjä päälle.
Nykyisin liesien kytkimien kääntämiseen ei tarvita kovinkaan suurta voimaa. Lieden ohi kuljettaessa voi vahingossa liikkua siten, että joko itse tai kantamukset koskettavat lieden katkaisijoita ja kääntävät ne päälle – tapahtumaketjun voi käynnistää muun muassa rollaattorin kädensija.
Tukesin ohjeet, miten vältät liesipalon:
- Keskity ruuanlaittoon! Älä tee samaan aikaan töitä tai hoida lapsia, vaan pysy lieden lähettyvillä.
- Jos olet nauttinut alkoholia tai olet todella väsynyt, unohda liedellä kokkaaminen ja syö vaikka nakit kylmänä. Uupunut kokki ja kuuma liesi on huono yhdistelmä.
- Pidä liesi ja sen ympäristö puhtaana ja vapaana kaikesta tavarasta. Ruokaa tai likaisia astioita ei kannata säilyttää liedellä eikä sen läheisyydessä. Siten vältetään suurin osa lemmikkien tutkimusmatkoista liedelle tai sen lähistölle.
- Lieden ympärillä häärättäessä tulee tarkastaa, että ei vahingossa ole kääntänyt päälle lieden levyjä jollain kehonsa osalla, kantamuksellaan tai muulla tavalla.
Tee kotona turvallisuuskierros
Tukesin mukaan nyt on hyvä aika tarkistaa, ovatko kodin turvavälineet kunnossa ja osaavatko kaikki perheenjäsenet käyttää niitä.
- Kokeile testinapista toimiiko palovaroitin.
- Harjoittele sammutuspeitteen käyttöä.
- Tarkista kodin poistumisreitit.
- Neuvo lapsia toimimaan oikein hätätilanteessa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Oletko valmis vanhemmuuteen? Varmista nämä 3 asiaa ennen päätöstä
- Näin hemmottelet itseäsi helpolla suklaakasvonaamiolla – nuorentaa ja maistuu hyvältä!
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Miehet rakastavat, kun nainen tekee nämä 10 asiaa – teetkö sinä?
- Kysy mieheltäsi seuraavat 5 kysymystä, jos haluat pitää suhteessanne kipinän elossa
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen