Tapailua vai vakava suhde? Tämä asiaa puhuu parien mielestä eniten vakavoitumisen puolesta

Parien mielestä yksi asia paljastaa parhaiten, onko kyse vakavasta suhteesta vai ei.
On helppo huomata, kun virallisesti tapailee jotakuta, mutta suhteen vakavoitumisen hoksaaminen ei ole yhtä helppoa. Osalle tietty kuukausimäärä tapailua kertoo vakavoitumisesta, toisille muuttaminen saman katon alle.
Brittiläinen parisuhdetukea tarjoava järjestö Relate selvitti kyselyllä, mikä kertoo parien mielestä eniten suhteen vakavoitumisesta. Women’s Healthin mukaan suurin osa pareista, 50 prosenttia, kertoi ongelmista puhumisen olevan vahvin merkki vakavasta suhteesta.
Toiseksi vahvin merkki – 44 prosentin kannatuksella – vakavasta suhteesta on se, kun pari päättää, ettei tapaile muita. 39 prosentin mielestä taas naimisiin meneminen on merkki sitoutumisesta ja vakavasta suhteesta.
Eli vaikkapa olisit siis jo naimisissa, mutta et jaa ongelmia kumppanisi kanssa, on suhteessa vielä työstettävää. Siinä on myös järkeä, kuten Woman’s Health huomauttaa: onnellisessa avioliitossa (tai parisuhteessa) jaetaan sekä hyvät että huonot asiat ja autetaan toista selviämään niistä.
Seuraavan kerran kun sinua ärsyttää kumppanisi vuodatus hänen työasioistaan, muista, että hänen avautuminen on hyvä merkki.
Lähde: Women’s Health
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen