Tämän naisen voi palkata itselleen morsiusneidoksi – kysyntää riittää
Kuva: Fotolia
Yhdysvaltalainen Jen Glantz on perustanut yrityksen, jonka kautta hänet voi vuokrata morsiusneidoksi kenen tahansa häihin.
Jen kertoo huomanneensa muiden häissä käyneenä, että monilla morsiamilla ei ole ketään, joka huolehtisi vain heidän tarpeistaan. Hän tajusi voivansa tarjota morsiammille palvelua, jota hääteollisuudessa ei ollut vielä huomattu keksiä. Jen aloitti toimintansa julkaisemalla ilmoituksen Craiglist-palvelussa, ja sai satoja vastauspyyntöjä. – Jotkut morsiamet kaipasivat vain virtuaalista tukea, kun taas toiset halusivat, että olen paikalla oikeasti. Jotkut halusivat kaasopaketin, eli he tarvitsivat jonkun, joka todella auttoi kaasoa hoitamaan tehtävänsä.Salassa muilta vierailta
Jenin Bridesmaid for hire -yritys on toiminut nyt kaksi vuotta. Jenin saattaa palkata morsiamen kaaso tai morsian itse, ja riippuen roolista Jen hoitaa kaikki morsiusneidolle tai kaasolle tarkoitetut tehtävät. Jen toimii yleensä salassa muilta vierailta – joskus edes sulhanen ei tiedä, ettei hän ole todellisuudessa morsiamen oikea ystävä. Jen on ollut töissä jo kuusissakymmenissä häissä. Hän on myös kirjoittanut kokemuksistaan kaksi kirjaa. Katso alla olevalta NowThis-sivuston videolta, kun Jen kertoo työstään.This Woman Is A Bridesmaid For HireBrides-to-be hire this woman as an ’undercover bridesmaid’ Posted by NowThis on Wednesday, 25 January 2017
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Tutkimus yhdistää tämän arkisen juoman parempaan erektioon
- Suomalaiset häpeävät usein tätä kehonosaa ja laiminlyövät sen hoidon
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti
- Haaveiletko vauvasta? Tutkijoiden mukaan tämä voi lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi
- Onko tämä tunne tuttu krapulassa? Kardiologi kehottaa ottamaan vakavasti