Tämä kynsitrendi tekee sinusta todella viherpeukalon – kynsiin kiinnitetään mehikasveja

Mehikasvikynnet ovat tämän hetken puhuttavin kynsitrendi.
Helppohoitoisten mehikasvien suosio on noussut ja kodin sisustuksen lisäksi niitä on käytetty niin hääkimpuissa kuin koruissakin ja osana suloisia terraarioita, joista kerroimme vuosi sitten kesällä.
Nyt Huffington Post on nostanut esiin yhden uuden tavan käyttää mehikasveja: kynsien koristeena. Australialainen Roz Borg tekee ihastuttavia mehikasviterraarioita ja -koruja, mutta on alkanut tehdä myös niiden avulla kynsitaidetta.
”Olin tehnyt mehikasvikoruja ja halusin käyttää samaa tekotapaa tavalla, jolla en ollut ennen nähnyt pieniä mehikasveja käytettävän”, Borg sanoi Huffington Postille.
”Googletin sen ja en löytänyt tuloksia, joten päätin kokeilla sitä”, hän lisäsi – nyt googlettamalla mehikasvikynsiä esimerkiksi succulent nails -hakusanalla, tuloksia tulee jo runsaasti.
Borg tekee mehikasvikynnet kiinnittämällä mehikasveja tekokynsiin kukkaliimalla, ja kun ne ovat kuivuneet, hän kiinnittää tekokynnet omiin kynsiinsä kynsiliimalla. Aikaa yhden käden kynsien tekoon menee kaikkinensa noin tunti, mutta lopputulokset ovat käytetyn ajan arvoiset.
Borgin mukaan monet ovat hämmästyneet tajuttuaan, että kynsissä on käytetty eläviä kasveja eikä 3D-muotoilua.
”Joitakin se ällöttää, mutta suurin osa rakastaa mehikasvikynsiä”, hän sanoi Huffington Postille.
Jos kaipaat kestävää manikyyriä, ei tämä uusi trendi kenties ole silloin oikea vaihtoehto ja Borgin mukaan mehikasvikynnet eivät ole käytännölliset. Niissä on kuitenkin luonnollinen hyvä puoli.
”Kukkaliima lopulta irtoaa ja voin istuttaa pienet mehikasvit ja ne kasvavat tyytyväisinä”, Borg kertoi.
”Kyse on ehdottomasti väliaikasesta viherpeukalosta”, hän lisäsi.
Lisää kuvia Borgin mehikasvitöistä löydät hänen Instagram– ja Facebook-sivuiltaan.
Mitä pidät tästä kynsitrendistä? Kommentoi alla!
Lähde: Huffington Post
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nämä 10 taitoa jokaisen nelikymppisen miehen pitäisi osata
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi — näin jalkasi kiittävät seuraavana aamuna
- Tässä on pieniä, keskisuuria ja suuria kaluja – pidä huoli, ettet katso näitä työpaikalla
- 5 parasta pukeutumisvinkkiä yli 60-vuotiaalle naiselle
- Vältä syömästä näitä päivänä, jolloin haluat vatsasi pysyvän litteänä
- Tässä on 15 merkkiä siitä, että miehet pitävät sinua täysin kahjona
- Älä koskaan juo vettä heti herätessäsi – tämä on lääkärin antama varoitus
- 10 asiaa, joihin kannattaa käyttää rahaa, kun olet eläkkeellä
- Tästä syystä miehet eivät voi vastustaa hädässä olevaa neitoa
- Nainen, syö näitä 5 syötävää ja sinusta tulee älykkäämpi
- Haluatko seuraa lakanoiden väliin? Kokeile näitä himokkaita iskureploja
- Näin saat miehen pitämään sinusta – jätät vain tekemättä nämä 21 asiaa
- Sänkykemiat huipussaan! Nämä 4 horoskooppimerkkiä ovat sinun merkillesi sopivimmat seksikumppanit
- Nämä 10 merkkiä paljastavat, että nainen ei ole tyytyväinen sängyssä
- 38 mielenkiintoista kysymystä ystävälle – tulet yllättymään vastauksista
- Jos teet tätä asiaa öisin, voi se pilata parisuhteesi
- Mies haluaa syntymäpäivälahjan, johon vaimo ei voi suostua – törkeä toive
- Ruusujen väreillä ja lukumäärällä on omat merkityksensä – lue, millaisia viestejä lähetät valinnoillasi
- Nämä horoskooppimerkkit eivät sovi yhteen – astrologi selittää, miksi niiden rakkaustarinoita ei ole kirjoitettu tähtiin
- Nämä 8 vaatetta jokainen yli 60-vuotias nainen tarvitsee vaatekaappiinsa