Tämä jokaisen keittiöstä löytyvä ihmeaine voi paljastaa odottaako nainen tyttöä vai poikaa
Toiset haluavat pitää jännitystä yllä loppuun asti ja toiset eivät malttaisi millään odottaa.
Nimittäin sitä, kumpi siellä mahassa oleilee eli tyttö vai poika. Voit selvittää sen helposti ihan kotonakin ilman, että se vaatisi esimerkiksi ostoksilla käyntiä. Tähän testiin ei tarvita muuta kuin jotain sellaista, jota löytyy jokaisen ruokakaapista. Testi tulee olemaan helppo ja ennen kaikkea edullinen.
Tarvitset testiin kaksi astiaa
Testiin tarvitaan tietysti myös virtsaasi sekä astia, johon keräät pienen määrän virtsaasi. Kannattaa käyttää aamun ensimmäistä virtsaa, koska päivän aikana juomasi nesteet voivat laimentaa sitä liikaa. Sen jälkeen, kun tämä tehtävä on suoritettu, on aika käyttää tätä keittiön ihmeainetta ja sehän tarkoittaa ruokasoodaa. Sitä tarvitaan suunnilleen saman verran kuin virtsaa.
Kaada ruokasooda omaan astiaan ja sen jälkeen kaada toiseen astiaan keräämäsi virtsa hitaasti sen päälle. Jos seos sihisee tai kuplii, odotat todennäköisesti poikaa. Jos taas ei tapahdu oikeastaan mitään, odotat ehkä tyttöä.
Sanotaanko, että tämä testi toimii vain 50 % varmuudella.
Lähde: Healthline
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos