Uuden vuoden aloittaminen puhtaalta pöydältä on ihaltava tavoite, mutta jotkut lupaukset on parempi jättää tekemättä.

Jos olet suunnitellut jotain isoa uudenvuodenlupausta, lue alla olevat, pieleen monesti menevät lupaukset ensin:

1. Laihduttaminen

Tammikuun 1. päivän koittaessa monet vannovat, että laihduttaminen tiettyyn määrään kiloja alkaa. Terveysriskit ja itseinho seuraavat kuitenkin usein mukana, kun lähtee tavoittelemaan pikaista laihdutusta. Kiireinen laihdutus sen lisäksi vaikeuttaa painon pudottamista ajan kuluessa.

Sen sijaan unohda hoikaksi pääseminen ja pyri terveellisyyteen. Käy salilla muutaman kerran viikossa ja aikatauluta treenit samoin kuin tapaamiset tai treffit. Kun keskityt prosessiin kuvitellun lopputuloksen sijaan, saat oikeasti sen, mitä tavoittelet: paremman kropan ja enemmän energiaa.

2. Rakkauden löytäminen

Kun päättää löytää miehen, yleensä sellaisen silloin löytää. Mutta sitten alkaakin huomata, että vaikka ajatus kumppanista on ihana, se henkilö ei itse olekaan niin ihana. Anna romkom-juonikuvioiden olla osa niitä romanttisia komedioita.

Sen sijaan jos haluat tavata jonkun uuden, mene uuteen paikkaan. Aloita jokin uusi kurssi, käy baarissa uudella alueella, suostu erilaisiin kutsuihin erilaisiin tapahtumiin, kokeile nettideittailua sen tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi ja kerro ystävillesi, että olet avoin heidän ehdotuksilleen treffeistä heidän sinkkututtujensa kanssa. Ei ole mitään noloa käydä yksillä uuden ihmisen kanssa.

3. Vaatekaapin sisällön uusiminen

Jos haluat uudistaa tyyliäsi, ei nykyisen vaatekaapin sisällön heittäminen roskiin ole oikea tapa tehdä sitä. Ja jos ostat kerralla kaiken uusiksi, menee siihen paljon rahaa ja vaatteet ovat osa vain yhtä tiettyä trendiä.

Sen sijaan selaile muotilehtiä ja merkitse eri sivuilta sinua inspiroivat asut. Sen jälkeen katso, saatko omista vaatteistasi rakennettua samankaltaisia kokonaisuuksia. Vanhat vaatteet voivat näyttää yllättävän hyviltä ja muodikkailta, kun ne yhdistää eri tavoin kuin aiemmin. Tietysti vaatekaapin sisällön piristeeksi voi käydä ostamassa jotain uutta, mutta kuitenkin jättää tositv-ohjelmiin koko kaapin sisällön uudistamisen.

4. Tv-ohjelmien katselemisen vähentäminen

Onhan se aina niin hyvä aikomus, mutta uusi vuosi tarkoittaa myös uusia kausia mainioista sarjoista. Sen lisäksi, että sarjat ovat viihdyttäviä, ovat ne inspiraation lähde muun muassa muodin, kauneuden ja musiikin trendien luomisessa. Haluatko todella olla ulkona niistä?

Sen sijaan luovu yhdestä sarjasta, joka on sinulle vain ajan tuhlausta ja aiheuttaa vain negatiivisia tuntemuksia. Todennäköisesti kyseessä on silloin jonkinlainen reality-ohjelma. Silmäsi ja mielesi kiittävät sinua, kun vähennät seuraamiesi sarjojen määrää ja huonot jättämällä pois seuraat vain laadukkaampia sarjoja.

Lähde: Cosmopolitan

Kommentit

Kommenttia