Syö vähemmän valitsemalla tietyn väriset lautaset
Mikäli haluaa syödä vähemmän, värillä on väliä.
Ruokailussa kirkkaan punaisten lautasten käyttäminen voi vähentää syödyn ruoan määrää. Tällaiseen päätelmään ovat tulleet tutkijat, jotka julkaisivat tutkimuksensa Appetite-sivustolla. Tutkijat antoivat 240 osallistujalle popcornia ja suklaata, ja ne tarjoiltiin koko punaisilta, valkoisilta tai sinisiltä lautasilta. He, jotka söivät omat herkkunsa punaisilta lautasilta, söivät vähemmän, kuin kahta muuta väriä käyttäneet osallistujat. Aiemmat tutkimukset ovat ehdottaneet, että värien kontrasti ruoan ja astioiden välillä on avainasemassa, mutta tämä tutkimus viittaa muuhun. Syynä voikin olla se, että punainen väri yhdistetään pysähtymiseen ja varovaisuuteen, mikä alitajuisesti rohkaisee syömään vähemmän kuin muun värisiltä astioilta. Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että tuloksien toimivuus ei ole taattu, koska tutkijat eivät kertoneet osallistujille, mitkä heidän tarkoitusperänsä olivat eli punaisen lautasen vaikutus oli alitajuinen. Tutkijat eivät sen takia ole varmoja siitä, että tarkoituksella punaisilta astioilta tarjoiltuna ruokaa söisi vähemmän, koska sitä tekisi tietoisesti. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 lausetta, joista tunnistat huomionhakuisen ihmisen somessa
- Älä sano näitä 5 asiaa puolisollesi edes suutuspäissäsi
- Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä tärkeämmiksi nämä 3 asiaa nousevat
- Menestyviä ihmisiä yhdistää 2 aliarvostettua piirrettä – löytyvätkö ne sinulta?
- Jopa joka toisella yli 60-vuotiaalla on tämä suolistomuutos – moni ei tiedä siitä mitään
- Tätä lausetta ei kannata sanoa anteeksipyynnön yhteydessä – se vie sanoiltasi kaiken merkityksen
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt