Syksyn kynsitrendit tulevat – 11 ihastuttavaa ideaa kynsien lakkaamiseen
Syksy uusien trendiensä kanssa on jo aivan nurkan takana. Kun osassa maata on jo alkanut näkyä syksyn merkkejä, on viimeistään nyt sopiva aika tutustua tuleviin syystrendeihin.
Kesän vaihtuessa syksyksi puhaltaa myös trendien maailmassa uudet tuulet ja syksyn kynsitrendit ovatkin jo pääsemässä valloilleen. Kynsiään voi koristaa toki haluamallaan tavalla läpi vuoden, mutta jos haluat ratsastaa trendien aalloilla, kannattaa Cosmopolitanin mukaan kokeilla näitä 11 trendiä ensin – pian ne nimittäin täyttävät Instagram-syötteesi!
Tässä ovat syksyn ihastuttavimmat kynsitrendit:
Leopardikuosi
Eläinkuosi täyttää syötteesi, sillä Cosmopolitanin mukaan kesän leopardihameet vaihtuvat syksyksi leopardikynsiin. Jotta tyyli ei ole liian hurja, kokeile tehdä kuosia vain kynsien reunoille sen sijaan, että täyttäisit niillä koko kynnen.
Pilkut
Polka dot -kuosi ei ole tämän syksyn juttu, vaan pilkuissa on ideana tehdä niistä erilaisia kooltaan sekä kuinka lähellä toisiaan ne ovat. Tee mustia pilkkuja valkoiselle pohjalle joko dotting toolin avulla tai jos sellaista ei löydy, käytä hammastikkua, jonka kärki on napsaistu poikki. Leikittele pilkkujen muodoilla, jotta ne eivät näytä liian täydellisiltä.
Maidonvalkeat kynnet
Maidonvalkeat kynnet ovat kuin luotu syksyyn ja ihanien neuleiden ja villapaitojen kaveriksi. Trendit toimii vielä paremmin, kun yhdistät siihen neliskanttisemman kynsimuodon.
Puuttuva palanen
Tällaiset kynnet ovat olleet trendikkäät jo pitkään. Syksyn trendinä on kevyempi versio, jossa suuremman lakattoman kohdan sijaan ilman lakkaa jätetään pieni osa kynnestä.
Korosta kärkeä
Minimalistisempi kynsitrendi on korostaa kärkeä ja jättää muu osa kynnestä paljaaksi. Kynnen kärkeä voi koristaa niin tähdillä, pilkuilla kuin vaikkapa kultaisella, ketjumaisella tyylillä, kuten alla olevassa kuvassa. Cosmopolitanin mukaan lopputulos viimeistellään geelimäisellä päällyslakalla, jotta lakkaus pysyy hyvänä pitkään.
Helmikoristeet
Näyttävät helmikynnet sopivat etenkin yhdistettynä metallisiin lakkasävyihin ja stiletto-muotoon kynnessä.
Timanttiset kimalteet
Pieni kimaltava suikale kynnessä muuttaa esimerkiksi simppelin mustan lakkauksen taivaalliseksi.
Neonvärit
Neonvärit ovat todella trendikkäät edelleen vaatemuodissa, mikä jatkuu myös syksyllä sekä näkyy vaatteiden lisäksi kynsissäkin. Jos taitoa riittää, voit tyylitellä neonvärejä kuin kynsitaiteilija Mei Kawajiri, joka on loihtinut kuvassa näkyvän lopputuloksen, tai lakata kynnet haluamallasi tyylillä neonvärein.
Kukkakuosi
Kukkakuosi sopii syksyynkin. Hillitty pohjaväri yhdistettynä oransseihin terälehtiin tekee tästä yleensä keväisestä tyylistä syksyisen. Kukkakuosiin voi käyttää myös kynsitarroja.
Kirjainkynnet
Kirjaimet koristavat kynsiä tänä syksynä. Cosmopolitanin mukaan jos kuitenkin tämä tuntuu liian haastavalta tehdä itse, käy ammattilaisen pakeilla.
Glitteriä
Luulitko, että kimalteet ja glitterit jäävät pois syksyn kynsitrendiestä? Ei suinkaan! Syksyllä kimalteiden sävyt ovat enemmän metallisia kesän hempeiden vaaleanpunaisten, keltaisten ja vihreiden sijaan. Glitteriä ja kimalteita voi hyödyntää esimerkiksi käyttäen saman värin eri sävyjä ja edetä vaaleasta tummempaan kynsi kynneltä, kuten alla olevassa kuvassa.
Toinen tapa on esimerkiksi tämä lämpökartoista inpiraationsa saanut tyyli, joka hehkuu metallisissa väreissä.
Kerroimme aiemmin syksyn hiustrendeistä. Voit lukea niistä lisää täällä.
Lähde: Cosmopolitan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa