Suomalaiset rakensivat ennätysmäärän lumiukkoja hauskan kampanjan aikana – tämä on ”lumiukkoisin” kunta
Tavoitteeksi laitettu lumiukkomäärä meni reippaasti rikki.
Kerroimme helmikuussa Suomen Ladun haastaneen suomalaiset lumiukkotalkoisiin Ulkona kuin lumiukko -kampanjan merkeissä. Kampanja on päättynyt sunnuntaina 14. maaliskuuta ja nyt on selvillä, kuinka paljon lumiukkoja rakennettiin.
Kolmen kampanjaviikon aikana Suomen Ladun kotisivuilla olevaan laskuriin oli merkitty kaikkiaan 12 288 lumiukkoa. Määrä on lähes kolminkertainen verrattuna viime vuoteen, jolloin lumiukkoja rakennettiin yhteensä 4 873.
Lumiukkokampanjan järjestettiin neljännen kerran ja tavoitteeksi oli asetettu 10 000 lumiukkoa. Lumiukkojen rakentamisesta innostuneet suomalaiset tekivät tänä vuonna kampanjan ennätystuloksen.
”Lumiukkokampanjamme lisäsi omatoimista ulkoilua näin korona-aikana. Lisäksi ne ilahduttivat naapurustoja eri puolilla Suomea”, Saija Suominen Suomen Ladusta kertoo.
Suomen Ladun mukaan ”lumiukkoisin” kunta oli tänä vuonna Kitee, jossa rakennettiin kampanjan aikana kaikkiaan 1 299 lumiukkoa. Seuraavaksi eniten lumiukkoja pyöriteltiin Kouvolassa ja kolmanneksi eniten Humppilassa, joka oli samalla asukaslukuun suhteutettuna Suomen ”lumiukkoisin” kunta.
Löydät kuvia kampanjan aikana tehdyistä lumiukoista esimerkiksi Instagramista täältä sekä myös Suomen Ladun sivuilta, missä on lisätietoa kampanjasta. Vaikka lumiukkokampanja on tältä vuodelta ohi, ei mikään estä rakentamasta niitä lisää omaksi ja muiden iloksi – alta voit katsoa, miten tehdään lumiukko pakkaslumesta:
Näin rakennat lumiukon pakkaslumesta from Suomen Latu on Vimeo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 18 asiaa, jotka vain raskaana ollut voi ymmärtää
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Pieneltä tuntuva virhe grillatessa voi aiheuttaa mittavat vahingot
- Ethän käytä tätä yleistä kylpyhuoneen pesuainetta saunan pesuun?
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Erityisesti naisilla tämän juoman todettiin helpottavan masennusoireita
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Suomalaistutkimus kumoaa yleisen uskomuksen imetysongelmista
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa