Some täyttyi #metoo-kampanjasta – osoittaa kuinka yleistä seksuaalinen häirintä on

Niin julkisuudesta tutut henkilöt kuin tavalliset ihmiset ovat kertoneet rohkeasti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä kahden voimakkaan sanan avulla.
Monien suomalaistenkin Facebook- ja Twitter-syötteissä on näkynyt alkuviikon aikana #metoo-hashtag. Kyse on kampanjasta, jossa on pyydetty jakamaan tuo hashtag tai kirjoittamaan sanat me too (minä myös), jos on kokenut jonkinlaista seksuaalista häirintää.
Seksuaalinen häirintä on ollut viime viikkoina pinnalla, kun The New York Times julkaisi jutun, jossa elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin kerrottiin syyllistyneen jo vuosien ajan seksuaaliseen ahdisteluun. Monet julkisuudeta tutut henkilöt ovat sittemmin rohkaistuneet kertomaan omista kokemuksistaan.
Sosiaalisessa mediassa leviävä #metoo-kampanja kuitenkin osoittaa, miten surullisen yleistä seksuaalinen häirintä on. Kampanja ponnahti viraaliksi, kun näyttelijä Alyssa Milano julkaisi tviitin, jossa hän kehotti seksuaalista häirintää kokeneita vastaamaan tviittiin sanoilla me too.
Tviittiin on tullut yli 50 000 vastausta ja kampanja on levinnyt myös Facebookiin. Monet julkisuudesta tutut henkilöt ovat myös ottaneet osaa kampanjaan ja esimerkiksi laulajat Lily Allen ja Lady Gaga sekä näyttelijät Viola Davis, Kristin Davis, Kat Dennings, Anna Paquin, Gina Rodriguez, Emmy Rossum, Evan Rachel Wood ja Mia Farrow ovat kertoneet kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä me too -sanojen avulla.
Myös entinen jääkiekkoilija Theo Fleury ja Hamilton-musikaalissa näytellyt Javier Muñoz ovat ottaneet osaa kampanjaan ja näin osoittaneet, ettei seksuaalisen häirinnän uhriksi joutuminen katso sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista.
Näiden julkkisten lisäksi tuhannet ja tuhannet tavalliset ihmiset ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa sanat me too tai aiheeseen liittyvän hashtagin. NBC4 Washingtonin mukaan 4,7 miljoonaa ihmistä ympäri maailman on osallistunut #metoo-keskusteluun Facebookissa ja siitä on julkaistu yli 500 000 tviittiä ja yli 12 miljoonaa Facebook-kirjoitusta, kommenttia ja reaktiota kampanjaan liittyen.
Vaikka #metoo-kampanja lähti leviämään Alyssa Milanon tviitin myötä, on kampanja saanut alkunsa todellisuudessa kymmenen vuotta sitten. Me Too -kampanjan on perustanut aktivisti Tarana Burke ja hänen tarkoituksenaan on ollut yhdistää kaikki ne, jotka ovat joutuneet seksuaalisen ahdistelun ja häirinnän uhreiksi.
”Sitä ei perustettu viraaliksi kampanjaksi tai hashtagiksi, joka on tänään täällä ja unohdettu huomenna”, Burke kommentoi Ebony.com-sivustolle.
”Se oli iskulause käytettäväksi selviytyjältä selviytyjälle, joka saisi ihmiset tietämään, että he eivät olleet yksin ja liike toipumiselle oli tapahtumassa ja mahdollista”, hän lisäsi.
Burken mukaan nyt meneillään oleva kampanja on voimakas ja hän tekee kunniaa sille sekä siihen osallistuneille naisille.
”Mutta me too -sanojen voima on aina ollut siinä, että se voi olla keskustelun aloitus tai koko keskustelu, mutta se oli me puhumassa meille”, Burke kommentoi.
Voit lukea Burken Me Too -kampanjasta lisää täällä. Alyssa Milanon tviittiin tulleita vastauksia ja sen herättämää keskustelua sen sijaan voit lukea täältä.
Kerroimme aiemmin, miten naiset avautuivat kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä Twitterissä. Voit lukea aiheesta julkaistun artikkelin täällä.
Lähde: The Guardian, BBC, NBC4 Washington, Ebony
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nämä 6 piirrettä miehet haluavat jokaisella naisella olevan
- Nämä 4 kehonkielen merkkiä kertovat, että kumppanisi haluaa erota
- Juo illalla jotain näistä 5 juomasta ja laihdut yön aikana
- Näistä horoskooppimerkeistä pidetään vähiten – katso onko omasi listalla ja miksi
- Jos rakastuu vanhemmalla iällä, se tuntuu näillä 7 tavalla erilaiselta kuin nuorempana
- Näiden 5 asian nauttimisella voi olla negatiivinen vaikutus mielenterveyteesi
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Lisää tätä maustetta hoitoaineeseesi ja huomaat hiuksissasi mielettömiä muutoksia
- Jätä hajuvesi suihkauttamatta, jos menet näihin 6 paikkaan
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää päästä varpaisiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Tämän horoskooppimerkkisi paljastaa terveydestäsi