Sinun on syytä hengähtää, jos kehosi antaa nämä 4 merkkiä
Jos palovaroitin piippaa, alat heti toimiin ja tutkit mikä sille on syynä.
Sinussakin on tietynlaisia varoittimia tai hälytyskelloja, joiden ”soiminen” olisi syytä huomata. Ne voivat esimerkiksi kertoa sinulle, milloin sinun pitäisi rentoutua. Ne voivat olla merkkejä siitä, että tarvitset taukoa työstäsi tai tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sinun kannattaisi lähteä lomalle hengähtämään.
Pitkään jatkuneen stressin takia voi olla vaikea huomata kehon antamia merkkejä siitä, että pitäisi saada hengähtää. Stressi kuluttaa kehoa ja tekee pahaa fyysisen tavan lisäksi myös psyykkisellä tavalla.
Tässä on asiantuntijan mukaan ne kehon merkit, jotka viittaavaan siihen, että kannattaisi pitää vapaata ja antaa kehon rentoutua:
Voit kokea emotionaalisia muutoksia, jolloin esimerkiksi mielesi voi tuntua normaalia synkemmältä. Saatat olla ahdistunut ja muistisi voi pettää.
Olet muita kohtaan ilkeä, josta kärsivät esimerkiksi kumppanisi ja työkaverisi. Olet ehkä myös todella kiukkuinen ja suutut helposti.
Saatat sairastua helposti esimerkiksi flunssaan, koska liika stressi huonontaa vastustuskykyäsi.
Sinulla voi olla ruuansulatusongelmia ja muita vatsaan liittyviä ongelmia, kuten ummetusta. Ruokahalusi on voinut lisääntyä tai huonontua, joka näkyy joko painon nousuna tai laskuna. Liika stressi aiheuttaa myös lihasjännitystä, joka näkyy mm. päänsärkynä, leukakipuna sekä selkä- ja hartiakipuna.
Jos koet näitä yllä olevia oireita, kannattaisi vähän hengähtää ja lähteä esimerkiksi lomailemaan.
Lähde: Time
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 lausetta, joista tunnistat huomionhakuisen ihmisen somessa
- Älä sano näitä 5 asiaa puolisollesi edes suutuspäissäsi
- Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä tärkeämmiksi nämä 3 asiaa nousevat
- Menestyviä ihmisiä yhdistää 2 aliarvostettua piirrettä – löytyvätkö ne sinulta?
- Jopa joka toisella yli 60-vuotiaalla on tämä suolistomuutos – moni ei tiedä siitä mitään
- Tätä lausetta ei kannata sanoa anteeksipyynnön yhteydessä – se vie sanoiltasi kaiken merkityksen
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt