Selvitys: Hammaslangan käytöstä ei juuri hyötyä
Kuva: Fotolia
Olet saattanut käyttää hammaslankaa turhaan.
Hampaista huolehtiessaan monilla on tapana niiden harjaamisen lisäksi käyttää hammaslankaa, mutta olet saattanut vain heittää aikaasi hukkaan lankaa käyttäessäsi. The Associated Press (AP) koetti löytää tieteellisiä todisteita päivittäiselle hammaslangan käytölle, mutta Glamourin mukaan tutkimus ei tuottanut juuri tuloksia. 25 tutkimusta hammaslangan käyttämisen vaikutuksesta hampaiden terveyteen verrattuna pelkkään hampaiden harjaamiseen ei onnistunut löytämään joko vahvaa hyötyä tai mitään hyötyä hammaslangan käytöstä. ”Suurin osa saatavilla olevista tutkimuksista epäonnistui osoittamaan, että hammaslangan käyttäminen olisi yleisesti tehokasta plakin poistamisessa”, yhdessä arviossa todettiin. Glamourin mukaan jotkin tutkimukset osoittavat pienoista hyötyä pääasiassa käyttäen epäluotettavia tai vanhentuneita menetelmitä. Tämän lisäksi osa tutkimuksista oli hammaslankafirmojen rahoittamia ja suunnittelemia, mikä vaikuttaa tutkimusten objektiivisuuteen. AP:n selvitys toi esiin, että Yhdysvalloissa on myös kaikessa hiljaisuudessa poistettu suositus hammaslangan käytöstä. Glamourin mukaan hallituksen edustaja kommentoi AP:lle, että suositus ei täyttänyt yhtä tärkeimmistä standaredeista: sen tehokkuutta ei oltu todistettu tieteellisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hammaslangan käyttö pitäisi lopettaa. Glamourin mukaan ei ole juuri todisteita siitä, että se olisi pahasta, mutta ei myös siitä, että se olisi hyvästä. AP:n mukaan on mahdollista, että lankaaminen voi vahoittaa hampaita ja ikeniä, mutta monet hammaslääkärit ovat silti sen kannalla, että hammaslangalla saa poistettua plakkia. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 10 hyvää syytä hankkia lapsia vasta vanhemmalla iällä – harva puhuu näistä ääneen
- Silmätkin voivat palaa auringossa – lääkäri kehottaa reagoimaan näihin oireisiin
- Hyvän isän piirteet näkyvät usein jo parisuhteessa – kiinnitä huomiota näihin merkkeihin
- Hääpäivästä ei puhuta tarpeeksi rehellisesti – nämä asiat voivat tulla yllätyksenä
- Lentokentällä tehty harmittomalta tuntuva virhe voi johtaa ikävään ja kalliiseen yllätykseen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Tällaiset oireet helteellä ovat vakava hälytysmerkki – soita heti hätänumeroon
- Nämä mokat voivat pilata koko festariviikonlopun – kokenut kävijä osaa varautua
- Tienaatko enemmän vai vähemmän kuin keskivertosuomalainen? Katso vertailu
- Lääkäri varoittaa: tämä virhe voi pahentaa hyttysenpiston kutinaa
- Outo oire silmissä voi kertoa aivoinfarktista – lääkäriin pitää hakeutua heti
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Jos vastaat näihin 6 kysymykseen kyllä, olet löytänyt sielunkumppanisi
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä