Ravintoterapeutti kehotti naista pitämään huolta 3 asiasta – pudotti 68 kiloa painoa
Painon pudottaminen ei ole niin helppoa miltä se kuulostaa. Itsekuri, liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat itsessään yksinkertaisia asioita, mutta niiden noudattaminen voi olla äärimmäisen vaikeaa.
37-vuotias Amanda ”Mandie” Wood oli ajanut itsensä kamalaan tilanteeseen, jossa hän oli jäämässä oman kehonsa vangiksi. Mandie aloitti painonpudotuksen syksyllä 2015, kun hän tunsi olonsa näkymättömäksi ja väsyneeksi. Mandie osti kuntosalikortin, kävi ravintoterapeutin luona ja noudatti ruokavaliota. Ja arvaa mitä? Hän onnistui pudottamaan kahdessa vuodessa 68 kiloa. Mandie painoi aloittaessaan 170 kiloa ja hän tarvitsi ravintoterapeutin apua. ”Seuraan tarkasti makroja, tämä tarkoittaa sitä että yritän varmistaa saavani 35% kaloreista hiilihydraateista, 25% kaloreista rasvasta ja 40% kaloreista proteiinista”, Wood kertoi PopSugar -lehdelle.Mandie palkkasi muutaman epäonnistuneen kuntosalikäynnin jälkeen personal trainerin, jonka jälkeen harjoittelu alkoi sujua.
”Nyt salille meneminen on yksi viikon parhaista hetkistä”, Mandie kertoo ja jatkaa: ”Olkaa lempeitä itseänne kohtaan ja älkää vain luovuttako.”37-vuotias Amanda painoi 170 kiloa vuonna 2015.
Hän onnistui pudottamaan 68 kiloa painoa vain 2 vuodessa!
Jatkuvaan väsymykseen ja näkymättömyyteen kyllästynyt Amanda halusi muuttua.
”Yritän varmistaa saavani 35% kaloreista hiilihydraateista, 25% kaloreista rasvasta ja 40% kaloreista proteiinista”
”En ole itse asiassa koskaan kertonut kenellekään, kuinka paljon painoin.”
”Tulee olemaan päiviä, jolloin on vaikeaa, mutta älä luovuta koskaan.”
Hienoa Amanda! Nyt upean muodonmuutoksen kokenut nainen haluaa rohkaista muita uskomaan unelmiinsa. Jaa hieno uutinen Facebookissa, jotta ystäväsi saavat lukea Amandan inspiroivan tarinan!LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Taitavaa valehtelijaa voi olla vaikea saada kiinni – näistä merkeistä hän voi paljastua
- Tätä moni työnhakija ei ehkä mieti tarpeeksi – kokeessa se ratkaisi CV:n ulkoasua enemmän
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Tutkimus paljastaa, millainen lapsi on todennäköisimmin vanhempiensa suosikki
- Löytyvätkö nämä 14 ihmistä lähipiiristäsi? Olet onnekas, jos vastaus on kyllä
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- Haluatko tuntea itsesi ikäistäsi nuoremmaksi? Unohda tämä vanha ”sääntö”
- Sanotko lapselle yhtä mutta teet toista? Opetat hänelle tahtomattasi nämä 11 asiaa
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt