Puretko kynsiäsi? Näin negatiivisesti se vaikuttaa terveyteesi
Kuva: Fotolia
Nämä ovat hyviä syitä pyrkiä lopettamaan kynsien pureminen.
Kynsien pureminen on yleinen tapa, mutta se on myös yksi pahimmista tavoista. Alla on kolme syytä, miksi sinun ehdottomasti kannattaisi koettaa päästä tästä tavasta eroon. Tällaisia vaikutuksia kynsien puremisella voi olla:1. Tulehdusriski
Ajattele kaikkea, mihin kosket päivän aikana – ja sen kaiken päätymistä suuhusi. Kynsien alla voi majailla myös haitallisia bakteereja, jotka voivat saada sinut sairaaksi. Kynsien puremiseen liittyy myös riski saada inhottava tulehdus sormiin; pienet haavat voivat saada sormesi turpoamaan tai jopa täyttymään mädästä.2. Vahinkoa hampaille
Jos puret kynsiäsi säännöllisesti, voi se muuttaa hampaidesi muotoa ja heikentää niitä. Se voi myös muuttaa leukaasi ja vaikuttaa purentaasi aiheuttaen ajan kanssa kroonista kipua.3. Se voi olla merkki pahemmasta
Esimerkiksi American Psychiatric Association on määritellyt kynsien puremisen vuonna 2012 pakko-oireisen häiriön (OCD) yhdeksi muodoksi. Todennäköisesti puret kynsiäsi stressin tai tylsyyden takia, mutta se voi olla myös varoitusmerkki piilossa olevasta mielenterveysongelmasta. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen