Parivuotiaan toive sai ympärillä olevat aikuiset nauramaan.

Pienten lasten joululahjatoiveet pursuavat usein erilaisia leluja, mutta 2-vuotiaalla Linden Bartellilla oli toisenlaiset ajatukset. Pikkutyttö pääsi teksasilaisessa kaupassa istumaan joulupukin polvelle ja esittämään toiveensa.

”Haluan päiväunet”, uninen tyttö vastasi pukin kysyessä, mitä hän haluaa joululahjaksi.

”Niin pukkikin haluaa”, joulupukki vastasi ja teeskenteli ottavansa torkut näyttävällä istuimellaan.

Lindenin isä Allen Bartell julkaisi tytön ja pukin kohtaamisesta videon YouTubessa marraskuun lopulla. Videolla kuuluu, miten ympärillä olevat ihmiset nauravat tytön huvittavalle toiveelle.

USA Todayn mukaan isä kertoi tytön todennäköisesti olleen väsyksissä sukulaisten kesken vietetyn kiitospäiväviikonlopun jäljiltä eikä lämmin teksasilainen sää auttanut asiaa.

USA Today keroo, että viime vuonna Linden oli alkanut itkeä joulupukin tavattuaan, joten perhe piti kotona esillä joulukirjoja, jotta jouluun liittyvät perinteet ja tarinat tulisivat tytölle tutuksi. Isän mukaan Linden tykkää Petteri-porosta, mutta ei oikein käsitä sitä, että pukki tuo lahjat.

Isän mukaan Linden pyysi pukilta lopulta poroa. Päiväunet jäivät väliin.

”Menimme autoon ja meillä oli lähes kahden tunnin ajomatka kotiin. Linden oli hereillä koko matkan. Hän nukkui hyvin sinä yönä”, isä paljasti.

Lindenin joulupukille esittämä pyyntö on varmasti sellainen, mihin moni aikuinen voi samaistua. Voit katsoa hauskan hetken artikkelin yllä olevalta videolta.

Lähde: USA Today

Kommentit

Kommenttia