Vastatkaa rakkaasi kanssa tähän kysymykseen viikoittain – auttaa pitämään parisuhteen kunnossa
Kun vastaatte kumppanisi kanssa yhteen kysymykseen joka viikko, voi se parantaa suhteen laatua.
Yksi ja sama kysymys kerran viikossa voi tehdä ihmeitä parisuhteen hyvinvoinnille. Avioliittoterapeuttien mukaan monet parit antavat ongelmien kalvaa liian pitkään ilman ratkaisua ja kun ongelmaan koetetaan hakea apua asiantuntijoilta, on vahinkoa ehtinyt tapahtua jo liikaa. Psykologian professori ja Clarkin yliopiston pariskunta- ja perhetutkimuksen keskuksen johjaja James Cordovan mukaan tärkeää onkin sopia säännölliset ”tarkistukset” kumppanin kanssa, minkä aikana pieniä asioida puretaan toiselle, että ne eivät pääse jäytämään suhdetta. Tutkijapariskunta Kathlyn ja Gay Hendricks keksivät kysymyksen, jonka esittävät toisilleen joka viikko – tiistaisin ja torstaisin. Kysymys on ”How are we doing working together as a partnership?” eli vapaasti käännettynä ”Miten meillä sujuu yhteistyö pariskuntana?” Hendricksit käyttävät kysymystä puhuakseen viikoittain siitä, miten he toimivat yhdessä lastensa suhteen, menevät kohti taloudellisia tavoitteita tai ovat yhdessä, jotta molemmilla olisi hyvät kokemukset seksistä. Kysymystä voi käyttää myös puhuakseen siitä, miten osapuolet ovat hyviä tai huonoja kumppaneita toisiaan kohtaan tietyissä, omaan suhteeseen liittyvissä asioissa. Professori Cordovan mukaan naiset usein huomaavat ongelmat suhteessa aiemmin ja ehdottavat parisuhdeterapiaa, kun taas miehet enemmän vastustelevat ajatusta. Viikottaisit tarkistukset voivatkin olla vähemmän painostava tapa pitää kommunikointi parin välillä sujuvana ja suhde hyvinvoivana. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa