Omiiko kumppanisi kaiken peiton öisin? Nyt siihenkin on keksitty apukeino
Tämän avulla et enää herää öisin niin, että peitto on kadonnut päältäsi.
Jos sinulle ovat tuttuja yöt, kun heräät ilman peittoa kumppanisi omittua kaiken itselleen tai olet hyörinyt ja pyörinyt peiton pois päältäsi, on tähän nyt apukeino, Cover Clamp eli peittopuristin, jonka ansiosta saat nukkua rauhassa peiton alla läpi yön. Metron mukaan puristimessa käytetään vahvinta saatavilla olevaa jousipuristinta, minkä ansiosta vahvinkaan kumppani ei saa peittoa revittyä pois päältäsi, kun puristin on käytössä. Puristimen voi kiinnittää joko sängynrungon avulla tai laittamalla otetyynyn patjan alle. ”Puristin pitää peiton paikoillaan öisin, vaikka kumppanisi vetäisi sitä voimakkaasti. Se myös estää peittoa valumasta, jos pyörit yöllä. Kaikki tämä tarkoittaa siis sitä, että nukut hyvät, lämpimät yöunet”, puristimen kehittäjät ovat kertoneet. Puristimessa on solki, jonka avaamalla peiton alta voi lähteä esimerkiksi vessaan yöllä ilman, että puristimen tai otetyynyn joutoo ottamaan pois. Metron mukaan peittopuristin tuli markkinoille aiemmin tänä vuonna, mutta kunnolla tietoisuuteen se tuli Fatherly-Facebook-sivun jaettua videon puristimesta. Tätä videota onkin nyt katsottu jo 21 miljoonaa kertaa muutamassa päivässä. Voit tutustua peittopuristimeen lisää täällä ja halutessasi tilatakin sellaisen. Jutun yllä olevalta videolta taas voit katsoa, miten puristin toimii.Mitä mieltä sinä olet peittopuristimesta? Kommentoi alla!
Lähde: MetroLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Testaa tietosi: tunnetko näiden 8 tutun sanonnan alkuperän?
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- Krapulaa helpottava smoothie valmistuu kolmesta raaka-aineesta
- Lista, joka saa monet purskahtamaan itkuun – älä unohda omia oikeuksiasi
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- Psykologin mukaan nämä 3 harhaluuloa tekevät lapsiperheen arjesta turhaan raskasta
- Miksi kuukautiskierto muuttuu epäsäännölliseksi? Tässä 3 yleistä syytä
- 5 henkeäsalpaavaa luontokohdetta Suomessa – jokaisen pitäisi nähdä ne edes kerran elämässään
- Oletko aina se, joka joustaa? Näin opit asettamaan rajat
- Tutkimus paljastaa, mikä saa miehet ja naiset harrastamaan seksiä – yksi tekijä yhdistää lähes kaikkia
- Oletko kasvattanut pilalle lellityn lapsen? Nämä 7 merkkiä paljastavat
- Kivuton patti nivusessa tai kaulalla? Tämän oireen vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen
- Jos haluat lyhentää kuukautisten kestoa, ota käyttöösi nämä keinot
- 11 kotikonstia hyttysenpistojen kutinaan – vanhat konstit eivät ole unohtuneet