On olemassa sanonta, että oluen juominen ennen viiniä auttaisi seuraavan päivän oloa ajatellen ja päinvastainen tekisi olosta pahemman.

Jos koetat välttää krapulan juomalla erilaisia alkoholijuomia tietyssä järjestyksessä, se on turhaa. BBC kertoo tutkimuksen selvittäneen, että krapulan suhteen ei ole merkitystä, missä järjestyksessä juot erilaisia alkoholijuomia.

Tutkimuksessa 90 opiskelijaa (19-40-vuotiaita) jaettiin kolmeen ryhmään ja jokaiselle ryhmälle annettiin erilainen ohjeistus alkoholin nauttimiseen. Ensimmäinen ryhmä joi noin 2,5 pint-tuopillista olutta ja sitten neljä isoa lasia valkoviiniä, toinen ryhmä joi samat määrät, mutta ensin viiniä ja sitten olutta ja kolmas ryhmä joi joko olutta tai viiniä.

Viikkoa myöhemmin kahden ensimmäisen ryhmän osallistujat vaihtoivat tapoja ja kolmannessa ryhmässä ensin olutta juoneet joivat toisella kertaa viiniä ja viiniä juoneet olutta. Osallistujia pyydettiin arvioimaan kummallakin kerralla, kuinka humalassa he olivat tutkimuspäivien päätteeksi, täyttämään kyselyn krapulaansa liittyen ja heitä valvottiin yön yli.

Tutkimuksessa ilmeni, että juomisen järjestyksellä ei ollut merkittävää vaikutusta osallistujien kokemaan krapulan voimakkuuteen – ne olivat ryhmillä melko samanlaiset. Krapulan voimakuutta ei myös voitu ennustaa erilaisten tekijöiden avulla, kuten ikä, paino, juomistottumukset ja kuinka usein osallistujilla oli krapula.

BBC:n mukaan parhaimmat merkit seuraavan päivän voinnille antoivat se, kuinka humalaiseksi osallistujat kokivat olonsa sekä mahdollinen oksentaminen.

”Ainoa luotettava tapa ennustaa, miten kurja olo sinulla on seuraavana päivänä, on sen perusteella, miten humalaiseksi olosi koet sekä oksennatko vai et. Meidän kaikkien pitäisi kiinnittää huomiota näihin varoitusmerkkeihin alkoholia käyttäessä”, tutkimuksen pääkirjoittaja Jöran Köchling saksalaisesta Witten/Herdecken yliopistosta kommentoi.

Yksi tutkimuksen löydöksistä oli, että oksentaneilla osallistujilla oli todennäköisemmin paha krapula. BBC pohti, tarkoittaako tämä siis sitä, että sekin on myytti, että tarkoituksella alkoholin oksentaminen auttaisi krapulan suhteen.

Tutkimuksen tekoon osallistunut tohtori Kai Hensel Cambridgen yliopistosta sanoi, että alkoholin oksentaminen tarkoittaa, että sitä pääsee vähemmän imeytymään elimistöön, mikä voi tehdä olon paremmaksi seuraavana päivänä. Hän ei kuitenkaan suosittele tätä tapaa.

”Jos olet siinä pisteessä, että sinun täytyy oksentaa, olet luultavasti jo ohittanut pisteen, jolta ei ole paluuta”, Hensel totesi.

Vaikka krapulat ovat epämukavia, niillä on oma tarkoituksensa. Asiantuntijoiden mukaan ne ovat luonnon oma varoitusjärjestelmä, joka rohkaisee ihmisiä juomaan vähemmän alkoholia.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä ja voit tutustua siihen lisää täällä.

Lähde: BBC