Normaaliaika alkaa taas sunnuntaina – kellojen siirto antaa mahdollisuuden laittaa unirytmi remonttiin
Sunnuntaina 31. lokakuuta alkaa normaaliaika, ja kelloja siirretään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tunti taaksepäin kello 04.
Kellojen siirtäminen ei ole kaikille helppo muutos; Terveystalon mukaan kellojen siirtämisestä seuraa monelle univaikeuksia ja väsymystä. Kellojen siirtäminen on kuitenkin otollinen hetki pysähtyä unen äärelle ja laittaa unirytmi remonttiin.
Unirytmin muutos voi tuntua kropassa monin tavoin, esimerkiksi nukahtamisvaikeuksina, heikentyneenä yöunena ja tämän seurauksena uupumuksena päivällä. Terveystalon mukaanroireita voi verrata lievään aikaerorasitukseen.
”Jos kellojen siirto aiheuttaa ongelmia, uuteen aikaan voi totutella asteittain, muuttamalla omaa rytmiä esimerkiksi 15 tai 30 minuuttia kerrallaan”, yleislääkäri Eevert Partinen Terveystalo Fokus Unen erikoisyksiköstä neuvoo.
Partisen mukaan talviaikaan, eli normaaliaikaan siirtyminen on onneksi usein helpompaa kuin kesäaikaan siirtyminen, sillä kesäaika nipistää unesta tunnin pois ja talviaika lisää ainakin hetkellisesti unta.
”Joillekin pimeys aiheuttaa kuitenkin aamuista väsymystä, mitä voi helpottaa käyttämällä kirkasvalolamppua”, hän kertoo.
Hae apua, jos kotikonstit eivät auta
Terveystalon mukaan moni suomalainen rukkuu aivan liian vähän. Lisäksi unettomuus on räjähtänyt kasvuun 2020-luvulla ja on nyt erityisesti suomalaisten työikäisten kansantauti.
Uni on yksi tärkeimmistä terveyden tukipilareista eikä uniongelmien kanssa kannata jäädä yksin.
”Tilapäinen unettomuus on normaalia, mutta ongelmien pitkittyessä tulee kiinnittää uneen huomiota. Jos kotikonstit eivät auta, kannattaa neuvoa hakea lääkäriltä”, Partinen muistuttaa.
Partinen on antanut vinkkejä parempaan uneen viime keväänä, kun viimeksi siirryttiin normaaliajasta kesäaikaan. Samat vinkit ovat hyödyksi myös nyt siirryttäessä kesäajasta normaaliaikaan, ja voit tutustua niihin aiemmin julkaistussa artikkelissa täällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä