Näyttelijä Ryan Gosling: ”Naiset ovat parempia kuin miehet”
Pidetty näyttelijä paljasti ajatuksiaan tuoreessa haastattelussa.
Kanadalainen hurmurinäyttelijä Ryan Gosling on monen naisen päiväuni ja miehen pisteet todennäköisesti vain nousevat hänen tuoreimman kommenttinsa myötä. Evening Standard Magazinen haastattelussa Gosling paljasti ihailunsa naisia kohtaan suoralla kehulla. ”Minusta naiset ovat parempia kuin miehet. He ovat vahvempia, enemmän kehittyneitä”, Gosling kertoi lehdelle. ”Sen huomaa erityisesti, kun itsellä on tyttäriä ja näet heidät varhaisessa vaiheessa. He ovat välittömästi harpauksia poikia edellä”, Gosling sanoi. Gosling tuli toistamiseen isäksi huhtikuun lopulla, kun hänen pitkäaikainen kumppaninsa Eva Mendes synnytti parille toisen tyttären, Amandan – esikoinen, Esmeralda, syntyi syyskuussa vuonna 2014. Naisten parissa kasvanut Gosling kertoi Evening Standard Magazinelle myös, miksi hänen mielestään Yhdysvalloissa tarvittaisiin naispresidentti ja samalla antoi lisää kehuja naisille. ”Minusta Amerikka kaipaa naisen kosketusta. Olen aina pitänyt enemmän naisista. Äitini ja isosiskoni kasvattivat minun. Löysin tieni tanssitunneille. Kotielämäni nytkin on suurimmaksi osaksi naisia. He ovat meitä parempia. He tekevät minusta paremman”, Gosling kertoi. Tämän lisäksi 35-vuotias näyttelijä paljasti, minkä verran ajattelee itse olevansa nainen. ”Sanoisin 49 prosenttia, joskus 47. Riippuu päivästä”, Gosling tokaisi. Voit lukea näyttelijän haastattelun englanniksi täältä. Goslingin tuore kommentti on vain yksi syy lisää, miksi monet rakastavat häntä. Nainen.com on listannut aiemmin kymmenen muuta syytä ja voit lukea ne täältä. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?