Vaikka moni mieltää listatut tavat huonoiksi, voi niillä olla hyviäkin vaikutuksia.

Tietyt pahat tavat voivat olla todella ikäviä, etenkin äärimmäisyyksiin vietynä. Pieninä annoksina kuitenkin nämä samat ”pahat” tavat voivat olla osa terveellisiä elämäntapoja, kertoo Business Insider.

Business Insider onkin koostanut kymmenen esimerkkiä negatiivisiksi mielletyistä tavoista, jotka voivat vastoin oman vanhempasi, opettajasi tai kaikkitietävän ystävän kertomaa olla hyvästä sinulle.

Asioiden lykkääminen, prokrastinointi

Business Insiderin mukaan yhä suurempi määrä kirjallisuutta on omistettu kertomaan, miksi ihmiset prokrastinoivat ja miten sitä voisi estää. Pennsylvanian yliopiston Wharton Schoolin professori Adam Grant kuitenkin väittää, että prokrastinaation käsitettä pitäisi laajentaa koskemaan laiskuuden lisäksi myös oikean ajankohdan odottamista. Toisin sanoen prokrastinointi voi auttaa tehostamaan luovuutta, koska annat itsellesi mahdollisuuden kehittää suurta ideaasi.

Kynsien pureminen

Tutkijat seurasivat 1 000 lasta 5-vuotiaasta lähtien. Kun lapset olivat 5-, 7-, 8- ja 11-vuotiaita, tutkijat kysyivät lasten vanhemmilta, pureskelivat lapset kynsiään tai imivätkö peukaloitaan. Noin kolmannes lapsista teki yhtä tai kumpaakin tapaa. Kun lapset olivat 13- ja 32-vuotiaita, tutkijat tekivät heille allergiatestit. Business Insiderin mukaan kynsiään purevilla tai peukaloitaan imevillä lapsilla oli epätodennäköisemmin kehittynyt allergioita. Samalla yksi tutkimuksen tekijöistä kuitenkin neuvoi vanhempia olemaan rohkaisematta lapsia puremaan kynsiään tai imemään peukaloitaan, koska kynsien pureskelu voi vahingoittaa ihoa kynnen ympärillä ja altistaa tulehduksille, kun taas peukalon imeminen voi muuttaa sitä, miten pysyvät hampaat asettuvat suuhun.

Myöhässä oleminen

Jatkuva myöhästely voi vaikuttaa sekä henkilökohtaisiin ihmissuhteisiin että työelämän puolella, sillä se voi saada sinut vaikuttamaan epäjärjestelmälliseltä tai jopa epäkunnioittavalta. Never Be Late Again -teoksen tehnyt Diana DeLonzor kuitenkin on tuonut esiin myöhästelyn hyvän puolen. DeLonsorin mukaan monilla myöhästelijöillä on taipumus olla optimistisia ja epärealistisia, mikä vaikuttaa siihen, miten he mieltävät ajan kulkua. He todella uskovat, että he voivat mennä lenkille, hakea vaatteet pesulasta, käydä ruokaostoksilla ja viedä lapset kouluun tunnissa. Business Insiderin mukaan toisin sanoen myöhästelijät toivovat ja odottavat parasta, mikä voi olla päivittäisessä elämässä kaksiteräinen miekka.

Valittaminen

Tuoreen tutkimuksen mukaan tietoisemmin valittavat henkilöt, eli heillä on jokin tietty lopputulema mielessä, ovat onnellisempia kuin he, jotka vain valittavat. Jos sinun täytyy valittaa, on tapa ilmaista negatiivisuutta niin, ettei pahenna ongelmaa tai saa kaikkia ympärillä olevia menettämään hermojaan. Psykologi Guy Winchin mukaan on olemassa oikea tapa valittaa. Tehokas valittaminen on aiheesta, joka voidaan korjata ja se kohdistetaan henkilölle, joka voi korjata sen. Tehokkaassa valittamisessa on kolme kerrosta: ensin lähesty aihetta sievästi, jotta kuuntelija ei mene puolustuskannalle. Sen jälkeen esitä valituksen aihe ei-vihamielisellä tavalla ja lopuksi kerro kuuntelijalle, että mikä tahansa asia, jonka hän tekee sinun auttamiseksi, on tervetullutta.

Purkan pureskelu

Business Insider toteaa, että purkan jauhaminen on tyly työhaastattelussa, joten älä tee niin, mutta kun istut yksin, se voi olla avainasemassa tuottavaisuuden ja rentoutumisen kannalta. Monet tutkimukset ovat tuoneet esiin, että purkan pureskeleminen auttaa olemaan valppaampi ja yhden tutkimuksen mukaan purkkaa pureskelleet henkilöt jopa pärjäsivät paremmin älykkyystesteissä kuin he, jotka eivät pureskelleet purkkaa. Toinen tutkimus sen sijaan väittää, että purkan pureskeleminen parantaa mielialaa ja laskee stressihormoni kortisolin tasoja.

Sotkuinen pöytä

Jos saat sotkusi pysymään omalla työpisteelläsi, voi epäjärjestelmällisyydessäsi olla hyötynsä. Business Insiderin mukaan tutkimuksen mukaan sottaisuus kannustaa ihmisiä olemaan päämäärätietoisempia, koska he ovat motivoituneita etsimään järjestystä jostakin. Toisin sanoen pelkkä sekasotkussa olevan työpisteen näkeminen voi tehdä sinusta tuotteliaamman.

Levoton liikehdintä

Jalan taputtelu tai sormien pyörittely omalla työpisteellä voi auttaa sinua pysymään terveenä. Yhden tutkimuksen mukaan töissä levottomasti liikehtineillä naisilla oli alhaisempi kuolleisuuden riski kuin naisilla, jotka kertoivat tekevänsä niin vähemmän. Business Insiderin mukaan levoton liikehdintä vaikutti jopa saavan kytköksen kuolleisuuden ja pitkään paikoillaan istumisen välillä katoamaan.

Juoruilu

Tämä ei ole tekosyy pyytää parasta ystävääsi kylään mollataksesi toisen ystävän uutta hiustyyliä. Sen sijaan tutkimus on todennut, että juoruilu toisen ihmisen auttamiseksi voi tehdä oman olon paremmaksi. Yksi tutkimus selvitti, että kun osallistujat huomasivat huijaamista luottamuspelissä, heidän sykkeensä nousivat. Mutta kun tutkijat antoivat osallistujille mahdollisuuden lähettää peliä pelanneille viestejä mitä tahansa halusivat ja noin puolet valitsi kertoa tietonsa huijaan petollisuudesta. Tutkijat kutsuvat tällaista tiedon jakamista ”pro-sosiaaliseksi juoruksi”. Näin toimineet osallistujat kertoivat tuntevansa sen jälkeen olonsa paremmaksi ja heidän sykkeensä laskivat.

Haaveilu

Vuonna 2010 tutkijat julkaisivat jonkin verran huomiota saaneet tulokset, joiden mukaan mielen vaelteleminen voi tehdä onnettomaksi. Mutta muutaman minuutin käyttäminen tietoisesti haaveiluun tai muissa maailmoissa olemiseen voi tehdä sinusta tuotteliaamman ja luovemman. Esimerkiksi yksi tutkimus selvitti, että jos mielesi saa vaeltaa noin 12 minuuttia samalla, kun teet vaikeaa tehtävää, voi se auttaa sinua löytämään ratkaisun, kun palaat tehtävän pariin.

Täytesanojen käyttäminen

Täytesanojen käyttäminen joka lauseessa voi kuulostaa epäammattimaiselta, mutta öh, yhden tutkimuksen mukaan ne voivat, ummm, auttaa kuuntelijaa ymmärtämään ja muistamaan, mitä sanoit. Toisen tutkimuksen mukaan ahkerat, tunnolliset henkilöt käyttävät enemmän täytesanoja keskusteluissa.

Lähde: Business Insider

Kommentit

Kommenttia