Nämä ovat tämän vuoden kamalimmat farkkutrendit – tähän mennessä
Valitettavasti muotiala on mennyt liian pitkälle tänä vuonna, etenkin farkkumuodissa, toteaa Mashable.
Yksinkertaiset, klassiset farkut ovat luotettava vaatekappale, ja suurelta osalta naisista löytyy vähintään yhdet farkut vaatekaapista. Farkkuja voi käyttää jokaisena vuodenaikana, milloin tahansa ja melkein missä tahansa.
Muotimaailma on kuitenkin mennyt kokeellisuudessaan liian pitkälle farkkujen kanssa. Tätä mieltä on ainakin Mashable, joka on listannut tämän vuoden kamalimmat farkkutrendit – tähän mennessä.
Alla ovat pahimmat farkkuhirvitykset, joita tänä vuonna on nähty:
Janties
Janties yhdistää sanat jeans ja panties, eli kyseessä on denimalushousut, farkkualkkarit. Mashable pohtii, miten on mahdollista välttyä hiertymiltä käyttäessä farkkualkkareita. Muotiraamattu Voguen toimittaja oli jopa kysynyt gynekologin mielipidettä ja yleinen ajatus oli, että nämä jantiesit kaipaavat alleen oikeat alushousut. 315 dollaria maksavat jantiesit esiteltiin Y/Projectin kevään 2019 kokoelman yhteydessä.
Tilkkutäkkimäiset farkut
Revityt farkut ovat olleet suuressa suosiossa ja niistä olisi helppo muokata tähän trendiin sopivat farkut itse paikkaamalla reiät tilkkutäkkimäiseen tyyliin. Tilkkutäkkimäisiä farkkuja saa kuitenkin ostettua kaupoista sellaisenaan. B Sidesin tilkkutäkkifarkkujen kanssa suositellaan pukemaan ylle simppeli toppi ja matalat nahkasandaalit.
Kapeaa ja leveää yhtä aikaa
Mashable kuvailee suunnittelija Ksenia Schnaiderin luomusta farkkujen Jekylliksi ja Hydeksi. Farkkujen toinen lahje on kapea ja toinen leveä, nämä ovat varsinaiset ”kun et osaa päättää” -farkut. Mashablen mukaan näytät vain typerykseltä, jos maksat 377 dollaria näistä yhdistelmäfarkuista.
Farkkuhaalari ilman kiinnikkeitä
Glen Martensin 189 dollarin farkkuhaalarissa ei ole haalareissa yleensä nähtyjä kiinnikkeitä, joilla haalarin yläosa pysyisi ylhäällä. Mashablen mukaan tässä farkkuhaalarissa tuntee itsensä taaperoksi, joka unohti pukea vaatteet kunnolla päälle vessassa potalla käytyään.
Nurinkuriset farkut
Paluu tulevaisuuteen II -elokuva osasi ennustaa jotain oikein ja yksi niistä on valitettavasti nurinkuriset farkut, Mashable toteaa. Farkut näyttävät siltä kuin ne olisivat tulleet suoraan pyykkikoneesta ja vedetty jalkaan kääntämättä niitä ensin oikeinpäin.
Ketjuja täynnä olevat farkut
Ragged Priestin Black Label Chain -farkuissa on suuret reiät polvien kohdalla ja lahkeissa on runsaasti ketjuja. Nämä yliampuvat ketjufarkut on myyty jo loppuun esimerkiksi ASOSin sivuilla, joten kiinnostusta ne ovat herättäneet, mutta Mashable on toista mieltä: liika on liikaa.
V-aukkoiset farkut
Näissä farkuissa ei ole selvää, mitä varten v-kirjaimen muotoinen aukko on olemassa. Mysteerifarkut päätyivät mukaan Mashablen tämän vuoden kamalimpien farkkutrendien listalle.
Farkut viitalla?
Dieselin Red Tag x Shayne Oliver -farkut ovat erikoinen ilmestys. Farkuissa on ylisuuri, leveä lahje ja viittamainen osa, jonka voi kiinnittää takamuksen päälle tai etupuolelle, jolloin kokonaisuus on myös yhdistelmä vaaleaa ja tummempaa farkkua.
Katso kuvat kaikista näistä farkkutrendistä täällä.
Lähde: Mashable
LUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen