Sinä ja kumppanisi riitelette miljoonannen kerran tiskeistä. Tai pihatöistä. Tai rahasta.

Women’s Healthin mukaan jokaisella parilla on ainakin yksi asia, josta he aina riitelevät. Vaikka toistuvat riidat voivat olla yleisiä, eivät ne välttämättä ole hyvästä.

”Samasta asiasta ei pitäisi riidellä uudelleen ja uudelleen”, parisuhdeasiantuntija Kimberly Moffitt sanoi.

Moffittin mukaan jatkuva sanallinen taistelu samasta aiheesta tarkoittaa, ettei ongelmaa ratkaista, kun siitä puhutaan. Näin ongelman ydin, joka voi paljastaa paljon parisuhteesta kokonaisuutena, ei selviä.

Moffitt ja asiantuntija Jane Greer kertoivat yleisimmistä aihepiireistä, joista pariskunnat riitelevät sekä siitä, mitä ne kertovat suhteesta.

Sinä ja kumppanisi riitelette rahasta

Jos raha-asiat ovat jatkuvasti riidanaiheena, voi sinulla ja kumppanillasi olla erilaiset näkemykset siitä, mitä haluatte elämältä.

”Minun kokemusteni perusteella ihmiset ajattelevat riitelevänsä rahasta, koska siitä on puutetta, mutta suuren osan ajasta kyse on pariskunnan erilaisista arvoista ja siitä, mikä on tärkeää itselle omassa elämässä”, Moffitt sanoi Women’s Healthille.

Sinä ja kumppanisi riitelette kotitöistä

Women’s Healthin mukaan tämä on yksi yleisempiä riidanaiheita, koska monilla pareilla on vaikeuksia jakaa kotityöt tasaisesti. Jos koet jatkuvasti pyytäväsi kumppaniasi tyhjentämään astianpesukoneen, et todellakaan ole ainoa. Moffittin mukaan vaikka aiheet vaikuttaisivat arkipäiväisiltä, voivat ne nakertaa parisuhdetta. Tämä on merkki siitä, että sinun tai kumppanisi pitää työstää kommunikointi- ja kuuntelutaitojaan.

”Hyvä kumppani kuuntelee ja reagoi kumppanin pyyntöön, vaikka kuinka pieneltä tai pöhköltä se heidän mielestään vaikuttaisi”, Moffitt sanoi.

”Jos he välittävät tarpeeksi, he lopulta lopettavat tapansa ja muuttuvat”, hän lisäsi.

Sinä ja kumppanisi riitelette perheestä

Greerin mukaan perheestä jatkuvasti riidellessä, on ongelman ydin yleensä se, että toinen osapuoli ei koe itseään arvostetuksi tai tärkeäksi parisuhteessa. Greer kertoi Women’s Healthille, että jos toinen osapuoli esimerkiksi kokee, että vietätte jatkuvasti aikaa sinun perheesi luona ja vain pari kertaa vuodessa käytätte hänen perheen luona tai jos hän aina valittaa, kun äitisi tulee kylään, on pohjimmainen syy se, että sinä tai kumppanisi ei koe olevansa etusijalla toiselle osapuolelle.

Sinä ja kumppanisi riitelette seksistä

Moffittin mukaan makuuhuoneen puolella tapahtuvista asioista riiteleminen voi vaikuttaa emotionaaliseen ja fyysiseen yhteyteen, joka parin välillä on. Usein tällainen riitely juontuu yleisestä kommunikaation puutteesta. Sinun ja kumppanisi pitäisi puhua siitä, mitä haluatte seksielämältänne ja odotatte siltä, kuten kuinka usein seksiä olisi hyvä harrastaa.

Lähde: Women’s Health