Nämä kauhuelokuvat saavat sydämesi hakkaamaan tuhatta ja sataa – katso leffavinkit halloweenin viettoon
Sydämentykytyksiä aiheuttavien kauhuelokuvien joukossa on niin uudempia elokuvia kuin klassikoitakin.
Kauhuelokuvat ovat osa halloweenin viettoa ja tänä vuonna yhä useammat saattavat uppoutua niiden pariin, sillä halloweenin juhliminen tavalliseen tapaan ei välttämättä ole mahdollista koronaepidemian takia. Googlen mukaan kauhuelokuviin onkin kohdistunut enemmän kiinnostusta, ja ’horror films’ -haun määrä on kasvanut 2 750 prosenttia.
Kauhuelokuvia tehdään moneen makuun ja niitä yhdistellään myös muihin elokuvagenreihin. Jos kuitenkin haluaa katsoa todella pelottavia elokuvia, kannattaa laittaa pyörimään Hereditary – pahan perintö, Saw-elokuvasarjan ensimmäinen osa ja The Babadook, sillä GIGACalculator.comin teettämän selvityksen mukaan nämä kolme elokuvaa ovat kaikista kauhistuttavimpia, koska ne saavat sykkeen nousemaan eniten.
Selvitystä varten 2 542 kauhuelokuvien ystävää nimesi kyselyssä omasta mielestään kymmenen kaikkien aikojen pelottavinta kauhuelokuvaa. Tuloksista valittiin kymmenen eniten ääniä saanutta elokuvaa, jotka 150 vapaaehtoista katsoi ensimmäistä kertaa käyttäen samalla sykemittaria.
Hereditarya katsoessa vapaaehtoisten syke nousi eniten ja sydän hakkasi keskimäärin 115 kertaa minuutissa, kun normaali leposyke on Terveyskirjaston mukaan 50-90 kertaa minuutissa. Vapaaehtoiset totesivat, että vaikka elokuvassa ei ole lukuisia erityisen kauhistuttavia hetkiä, on elokuvan synkkä ja pahaenteinen tunnelma riittävä saamaan karvat nousemaan pystyyn.
Toiseksi kauhistuttavin on 16 vuotta sitten julkaistu ensimmäinen Saw-elokuva, jota katsoessa vapaaehtoisten syke oli keskimäärin 113. Kolmantena on australialainen The Babadook 110 sykkeellä, kun taas top 10:n häntäpäässä ovat Manaaja (96), Kirottu 2 (97) ja Se (99).
Alla kauhistuttavimpien kauhuelokuvien top 10 – nämä saavat tutkitusti sykkeen nousemaan:
- Hereditary – pahan perintö, syke keskimäärin 115
- Saw, syke keskimäärin 113
- The Babadook, syke keskimäärin 110
- Riivattu, syke keskimäärin 108
- Hiljainen paikka, syke keskimäärin 106
- The Descent – loukussa, syke keskimäärin 103
- Us, syke keskimäärin 100
- Se, syke keskimäärin 99
- Kirottu 2, syke keskimäärin 97
- Manaaja syke keskimäärin 96
Jos taas kauhistuttavat kauhuelokuvat eivät ole sinun juttusi, mutta haluaisit kuitenkin viettää halloweenia elokuvien parissa, voi jokin näistä halloweeniin sopivista elokuvista olla hyvä vaihtoehto:
- Hokkus Pokkus
- The Addams Family – Perhe Addams
- Coraline ja toinen todellisuus
- Haamujengi
- Painajainen ennen joulua
- Lumotut sisaret
- Halloweentown – taikuuden kaupunki
- Kummituskartano
- Corpse Bride
- Beetlejuice
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pysäyttävä video: näin rasvapalo roihahtaa sekunneissa – muista munkkeja paistaessa
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Etenkin iäkkäillä päiväunet voivat paljastaa kohonneen riskin kuolleisuuteen
- 7 yrttiä naisten vaivoihin – näihin on luotettu jo sukupolvien ajan
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Kiusallista alapään ongelmaa on turha hävetä – näin hoidat sen kuntoon helposti
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä