Nämä Euroopan kaupungit muuttuvat paremmiksi matkustaessa sinne ystävien kanssa
Maailmasta löytyy kohteita, jotka on kuin tehty pareille ja osa yksin matkustaville. Osa paikoista on taas sellaisia, jotka ovat parhaimmillaan ystävien seurassa.
Euroopassa on kaupunki jokaisella erilaiselle matkaseuratyypille. Maanosasta löytyy siis myös täydellisiä kohteita, joihin matkustaa parin ystävän tai isomman kaveriporukan kera.
Nämä kohteet ovat parhaimmillaan kaveriporukalla sinne matkustaessa:
1. Dublin, Irlanti
Dublin vaatii juomaan runsaasti ja runsaasti juominen vaatii kavereita seuraksi. Porukalla matkustaminen tarkoittaa myös sitä, että kun tuoppien kumoaminen alkaa kyllästyttää, on todennäköisempää, että saat mukaasi jonkun matkaamaan kohti luonnonkaunista rannikkoa.
2. Rooma, Italia
Rooma on iso paikka nähtäväksi yksin. Sekä liian täynnä muita ihmisiä ja liian historiallinen. Kaupungissa tarvitset kaiken energian, järjen ja mahdolliset muistikuvat historian tunneilta, joten Roomaan kannattaa matkata kavereiden kanssa.
3. Budapest, Unkari
Julkinen kylpyläkulttuuri on koettava, mutta alastomat altaat ovat aika kiusallisia kokea yksin tai vanhempien kanssa. Ota siis mukaasi joukko hauskoja kavereita, joita alastomat aktiviteetit eivät haittaa. Samalla osallistut myös vuosisatoja vanhaan perinteeseen ryhmäkylvyistä.
4. Barcelona, Espanja
Jos aiot valvoa aamuun, on parempi ottaa tukijoukkoja mukaan. Barcelonan klubeissa on villejä tanssilattioita ja useita kerroksia, joten tarvitset mukaan ison porukan. Barcelonassa on myös paljon taskuvarkaita, joten 20 vahtivaa silmää on parempi kuin kaksi.
5. Bergen, Norja
Alueen jäätiköt ovat extremevaeltajien unelma, mutta niiden valloittaminen vaatii tiimityötä. Jäätiköt ovat äärimmäinen ryhmäsiteiden luomiskokemus.
Lähde: Huffington Post
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Karoliinan tytär saa rahaa koulun myyjäisiin – tyttö tulee kotiin vieläkin suuremman rahamäärän kanssa
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Näin tunnistat narsistin, kun vain katsot häntä kohti
- Tästä syystä hiuksia irtoaa syksyllä enemmän kuin muina vuodenaikoina
- Jos miehesi pettää sinua, näet sen näistä 5 kehonmerkistä