Nämä Euroopan kaupungit muuttuvat paremmiksi matkustaessa sinne ystävien kanssa
Maailmasta löytyy kohteita, jotka on kuin tehty pareille ja osa yksin matkustaville. Osa paikoista on taas sellaisia, jotka ovat parhaimmillaan ystävien seurassa.
Euroopassa on kaupunki jokaisella erilaiselle matkaseuratyypille. Maanosasta löytyy siis myös täydellisiä kohteita, joihin matkustaa parin ystävän tai isomman kaveriporukan kera. Nämä kohteet ovat parhaimmillaan kaveriporukalla sinne matkustaessa: 1. Dublin, Irlanti Dublin vaatii juomaan runsaasti ja runsaasti juominen vaatii kavereita seuraksi. Porukalla matkustaminen tarkoittaa myös sitä, että kun tuoppien kumoaminen alkaa kyllästyttää, on todennäköisempää, että saat mukaasi jonkun matkaamaan kohti luonnonkaunista rannikkoa. 2. Rooma, Italia Rooma on iso paikka nähtäväksi yksin. Sekä liian täynnä muita ihmisiä ja liian historiallinen. Kaupungissa tarvitset kaiken energian, järjen ja mahdolliset muistikuvat historian tunneilta, joten Roomaan kannattaa matkata kavereiden kanssa. 3. Budapest, Unkari Julkinen kylpyläkulttuuri on koettava, mutta alastomat altaat ovat aika kiusallisia kokea yksin tai vanhempien kanssa. Ota siis mukaasi joukko hauskoja kavereita, joita alastomat aktiviteetit eivät haittaa. Samalla osallistut myös vuosisatoja vanhaan perinteeseen ryhmäkylvyistä. 4. Barcelona, Espanja Jos aiot valvoa aamuun, on parempi ottaa tukijoukkoja mukaan. Barcelonan klubeissa on villejä tanssilattioita ja useita kerroksia, joten tarvitset mukaan ison porukan. Barcelonassa on myös paljon taskuvarkaita, joten 20 vahtivaa silmää on parempi kuin kaksi. 5. Bergen, Norja Alueen jäätiköt ovat extremevaeltajien unelma, mutta niiden valloittaminen vaatii tiimityötä. Jäätiköt ovat äärimmäinen ryhmäsiteiden luomiskokemus. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
- Löytyykö sinulta tällainen muumimuki? Vastaavasta maksettiin vasta 46 000 euroa
- Syksyllä hiuksia irtoaa usein enemmän – 3 merkkiä paljastaa, milloin kaikki ei ole kunnossa
- Miksi pinna palaa kotona niin herkästi, vaikka töissä jaksat olla rauhallinen? Psykologi selittää
- Unohda jatkuva tyvivärjäys! Näin saat harmaista hiuksista kauniit ja luonnolliset
- Tarkista heti, missä hammasharjasi on – hammaslääkäri varoittaa ällöttävästä seurauksesta
- Suomen tappavimpaan syöpään sairastuu yhä useammin nainen, joka ei tupakoi
- Pitääkö koirasta pitää kiinni, vaikka vauvan syntymä muuttaisi kaiken? Asiantuntija ottaa kantaa
- Miehen onnellisuuteen parisuhteessa riittää yksi pieni harhaluulo – tutkijoiden havainto huvittaa
- Luulitko, että parhaat treffivuodet ovat jo takana? Tässä iässä treffailu muuttuu täysin
- Isoäiti reagoi lapsenlapseensa aivan eri tavalla kuin omaan aikuiseen lapseensa – syy on kiehtova
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen
- Tämän virheen seurauksena pyykkien kuivumisaika pitenee melkoisesti
- Jos reagoit voimakkaasti pieniinkin asioihin, taustalla voi olla tämä syvälle juurtunut malli