Nämä 4 asiaa ihmiset haluaisivat muuttaa kumppaninsa ulkonäössä
Jopa 63 % haastatelluista sanoi, että kumppani on rupsahtanut pandemian aikana
Kaikilla meistä on varmasti joitain asioita, jotka välillä häiritsevät – enemmän tai vähemmän – kumppanimme ulkonäössä. Haastattelun perusteella paljastui, että neljä häiritsevää asiaa nousi ylitse muiden.
Nämä neljä asiaa häiritsevät ihmisiä eniten kumppanin ulkonäössä.
- Hiukset
Oletko ollut kauhuissasi, kuin kumppani tulee kotiin uuden hiustyylin kanssa? Et ole ainoa! Moni vastanneista sanoi, että haluaisi muuttaa nykyisen hiustyylin ja jopa lähes kolmannes haluaisi kumppanilleen aivan erilaiset hiukset. - Vatsa
Pandemian aikana moni on saanut ei-toivottuja lisäkiloja. Ikävä kyllä kumppanitkin ovat usein pistäneet lisäkilot merkille. 57 % haastatelluista sanoi, että kumppani on lihonut pandemian aikana, ja 21 % vastanneista sanoi, että muuttaisi asian, jos pystyisi. - Hampaat
Kaikki eivät ole syntyneet symmetrisillä ja valkoisilla hampailla varustettuina, ja hampaiden muuttaminen esteettisemmäksi on usein kallis prosessi. Hampaat ovat kuitenkin suuressa roolissa kumppanin viehättämisessä ja huonot hampaat ovat monelle iso ongelma. - Silmät
Yllättävää kyllä, melko moni haastateltu sanoi, että haluaisi muuttaa kumppaninsa silmät, jos se olisi mahdollista. Ripsiä voi toki lisätä ja pidentää, silmiä voi meikata eri näköisiksi ja jopa silmien värin voi vaihtaa piilolinsseillä eri värisiksi, mutta sen enempää ei kukaan kylläkään voi silmiänsä vaihtaa.
Mitä sinä vaihtaisit kumppanisi ulkonäössä?
Lähde: Best Life / Kuva: Elisa Ph.
LUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen