Kosinnan odottaminen voi tuntua loputtomalta ja pahimmillaan syödä itsetuntoa pala palalta.

Moni meistä varmasti osaa samaistua tähän: ystävät kihlautuvat, some täyttyy sormuskuvista ja hääkutsuja satelee. Sinä puolestasi odottelet vielä sitä hetkeä, jolloin oma rakkaasi polvistuisi eteesi ja kaivaisi taskustaan sormuksen. Ehkä olette olleet yhdessä jo vuosia, puhuneet tulevaisuudesta ja rakentaneet yhteistä elämää, mutta mitään askelta ei siltikään tapahdu. Saatat jo alkaa kyseenalaistamaan koko suhdetta. Rakastaakohan hän todella? Onko hänellä samoja toiveita kuin sinulla?

Kosinnan odottaminen voi olla piinaavaa. Se nakertaa vähitellen itseluottamusta ja herättää kysymyksiä, joita et olisi halunnut kysyä. Mutta entä jos syy ei olekaan sinussa, tai edes hänessä? Tässä viisi yleistä syytä, miksei kumppani ehkä koskaan polvistu.

1. Hän ei tunne olevansa vielä valmis

Joskus kyse ei ole sinusta vaan hänen omasta elämäntilanteestaan. Moni mies haluaa saavuttaa tietyt asiat ennen kuin kokee olevansa valmis avioliittoon. Taloudellinen vakaus, ura tai selkeä suunta elämässä voivat olla hänelle isoja kysymyksiä. Vaikka suhde olisi kuinka ihana, hän saattaa kokea, ettei ole vielä siinä kohdassa, jossa voisi sitoutua lopullisesti. Tämä ei tarkoita, että hän ei rakastaisi sinua, vaan että hänen aikataulunsa on erilainen.

2. Hän pitää sinusta, muttei näe yhteistä tulevaisuutta

Tämä on vaikea paikka. Jotkut ihmiset viihtyvät suhteessa, mutta eivät koe sitä elinikäisenä kumppanuutena. Hän voi olla kiintynyt sinuun, mutta ei tunne samaa paloa ajatukseen avioliitosta. Joskus tämä jää sanomatta, ja tilalle tulee epämääräinen odottelu. On tärkeää uskaltaa kysyä, missä suhteessa oikeasti mennään.

3. Hän ei usko avioliittoon

Joillekin avioliitto ei merkitse mitään sen enempää kuin syvä parisuhde ilman papereita. Tähän voi vaikuttaa lapsuuden kokemukset, vanhempien ero tai aiempi epäonnistunut liitto. Tällainen näkemys ei välttämättä muutu, vaikka rakkaus olisi aitoa. Jos avioliitto on sinulle tärkeä osa sitoutumista, tämä voi olla merkittävä eroavaisuus.

4. Odotuksesi tuntuvat hänestä raskailta

Ehkä olet puhunut häistä, sormuksista ja kosinnasta jo pitkään. Ehkä ystäväsi kihlautuvat toinen toisensa jälkeen. Nämä kaikki voivat lisätä painetta. Somessa näkyvät suuret eleet ja täydelliset hetket voivat lamaannuttaa, jos kosinta jännittää. Kannattaa muistaa, että jokainen suhde on omanlaisensa, eikä kosinnan tarvitse olla elokuvamainen spektaakkeli.

5. Et ole kertonut, miten tärkeää se sinulle on

Vaikka tuntuisi, että olet antanut kaikki mahdolliset vihjeet, kumppanisi ei välttämättä ole ymmärtänyt niiden merkitystä. Olet saattanut olettaa, että hän tietää toiveesi, mutta ilman avointa keskustelua hän ei välttämättä osaa tarttua aiheeseen. Selkeä ja lempeä puhe voi avata tilanteen ihan uudella tavalla.

Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei kosinta ole rakkauden mittari. Jos se merkitsee sinulle paljon, tuo asia rohkeasti esiin kumppanillesi ja keskustelkaa siitä avoimesti. Vaikka keskustelu ei johtaisi polvistumiseen, saatat ymmärtää häntä paremmin.

Jaa tämä juttu ystävälle, joka odottaa sormusta.

Lähde: Your Tango