Näistä asioista kaikkien parien pitäisi keskustella ennen häitä

Nämä aiheet olisi syytä ottaa puheeksi hyvissä ajoin, ettei tahtomisen jälkeen tule ikäviä yllätyksiä – ja avioeroa.
Parisuhteen vakavoituessa monet alkavat suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Sitä suunnitellessa on hyvä ottaa tietyt aiheet puheeksi, jotta parin osapuolet ovat selvillä toistensa näkemyksistä tärkeissä asioissa.
Jos haluat siis, että suhteesi onnistuu ja kestää mahdollisimman pitkään, kannattaa nämä asiat ottaa puheeksi ennen kuin astelette alttarille.
1. Raha
Pari on yleensä tiimi ja suhteen kestossa auttaa, että näkemykset raha-asioista ovat yhtenevät. Raha-asioiden hoitamisesta kannattaakin keskustella ajoissa, koska tutkimustenkin mukaan raha-asiat ovat pariskuntien yleisin riidan aiheuttaja ja pahimmillaan johtavat eroon.
2. Lapset
Tässä on hyvä lähteä liikkeelle siitä, haluavatko kumpikin osapuoli lapsia vai eivät. Sen jälkeen kannattaa keskustella määrästä ja ajankohdasta ja myös ottaa huomioon, miten kumpikin osapuoli haluaisi kasvattaa jälkikasvuaan.
3. Seksuaaliset odotukset
Seksi suhteen alkuvaiheessa voi olla erilaista kuin kymmenen yhteisen vuoden kuluttua. Tämä on syytä ottaa huomioon ja koettaa pitää vuosien saatossa kipinät elossa eri tavoin, jotka sopivat kummallekin osapuolelle. Yahoo! Shinen mukaan parin omat treffi-illat kerran viikossa voivat auttaa pitämään intiimin suhteen elossa.
4. Prioriteetit
Kummallekin tärkeistä asioista kannattaa puhua hyvissä ajoin. Toisen on hyvä tietää, haluaako oma kumppani asettua aloilleen aikaisin vaiko esimerkiksi matkustella maailmalla yhdessä ennen vakiintumista yhteen paikkaan. Omat haaveet kannattaa jakaa toisen kanssa ja yhdessä miettiä, miten niitä voi toteuttaa.
5. Kynnyskysymykset
Minkälaista käytöstä ette aio toisiltanne sietää? Onko ihan ok, että lähes jokainen viikonloppu toisen ystävät tulevat kotiinne viettämään aikaa tai onko ok, että jatkuvasti käydään tuhlaamassa rahaa baarikierroksiin? Toistuva käytös, joka aiheuttaa mielipahaa toiselle osapuolelle, ei ennusta hyvää tulevaisuutta.
6. Tuki
Jokaisella on oma tapansa käsitellä vaikeita hetkiä. Parin toinen osapuoli saattaa esimerkiksi haluta puhua asiat halki ja toinen haluaa aikaa itselleen. Yahoo! Shine huomauttaakin, että on tärkeää kertoa, miten haluaa tuntea olonsa rakastetuksi ja tuetuksi ja selvittää sitten, mitä kumppani tarvitsee ja tarjota sellaista tukea.
Näistä aiheista puhuminen voi synnyttää jatkokeskusteluita eri aiheista. On myös tärkeää muistaa, että ajan kuluessa näkemyksetkin voivat muuttua, joten parisuhteen kestämisen avuksi tarvitaan joustavuutta.
Kuitenkin keskeisistä asioista puhuminen ja sopiminen on tärkeää. Se, että pari on samalla viivalla tärkeistä asioista ennen yhteistä kotia ja avioliittoa, on suuressa roolissa tulevaisuutta ja kestävää liittoa ajatellen.
Lähde: Yahoo! Shine

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin saat kenet tahansa rakastumaan itseesi – helppo katsekikka, jota kutsutaan ”rakkauden silmätempuksi”
- Lentoemäntä paljastaa: Nämä kaksi koodisanaa kertovat, että miehistö pitää sinua seksikkäänä
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta