Näissä kaupungeissa harrastetaan tyydyttävintä seksiä – Suomen sijoitus on harmillinen
Lazeeva-sovelluskaupan tekemässä tutkimuksessa tarkasteltiin, missä maailman kaupungeissa seksiin suhtaudutaan positiivisimmin ja missä seksiin ollaan kaikkein tyytyväisimpiä.
Tutkimus tehtiin kyselyllä, johon osallistui yli 450 000 aikuista ympäri maailmaa, iältään 18– 70 vuotta. Kyselyllä selvitettiin, kuinka seksuaalisesti aktiivisia, kokeilevia ja tyytyväisiä seksiin ihmiset olivat eri maissa.
Tulosten mukaan kaikista positiivisimmin seksiin suhtaudutaan Pariisissa. Sitä seurasi Rio de Janeiro, jonka jälkeen tulivat Lontoo ja Los Angeles.
10 seksiin myönteisimmin suhtautuvaa kaupunkia ovat siis:
- Pariisi
- Rio de Janeiro
- Lontoo
- Los Angeles
- Berliini
- New York
- Sao Paulo
- Las Vegas
- Ibiza Town
- Amsterdam
Lisäksi 10 seksuaalisesti tyytyväisintä kaupunkia ovat:
- Antwerp
- Varsova
- Brysseli
- Amsterdam
- Rotterdam
- Utrecht
- Ghent
- Sao Paulo
- Rio de Janeiro
- Los Angeles
Eurooppalaiset kaupungit ovat pärjänneet näillä listoilla melko hyvin. Sen sijaan Suomen kaupungit loistavat poissaolollaan, mutta Helsinki löytyy valitettavasti kymmenen kaupungin listalta, joissa harrastettu seksi on vähiten tyydyttävää:
- Chengdu
- Guangzhou
- Shanghai
- Tokio
- Cork
- Hong Kong
- Perth
- Helsinki
- Oslo
- Beijing
Yllä listattujen kaupunkien asukkaiden kannattaa siis lähteä matkalle kahdelta aiemmalta listalta löytyviin kaupunkeihin, jos he tahtovat oppia jotakin hyvästä seksistä.
Lähde: Metro
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi