Naiset saavat orgasmin todennäköisimmin toisen naisen kanssa – paitsi jos ovat biseksuaaleja
Tutkimuksen mukaan naisilla on enemmän erilaisia orgasmeja kuin miehillä.
Naisen kanssa parisuhteessa olevat naiset saavat todennäköisemmin orgasmin seksin aikana, käy ilmi tutkimuksesta. Miehet kuitenkin laukeavat ylipäänsä naisia enemmän. Metron mukaan Journal of Sexual Medicinessä julkaistu tutkimus toi ilmi, että miehet laukeavat keskimäärin 85 prosentin todennäköisyydellä harrastaessaan seksiä tutun kumppanin kanssa. Heteronaisten kohdalla lukema oli 63 prosenttia. Lesbosuhteessa olevien naisten kohdalla luku nousi 75 prosenttiin, mutta putosi 58 prosenttiin biseksuaalinen naisten kohdalla. Metron mukaan samanlaista muuttumista ei ollut miesten kohdalla. Tutkijat sanoivat todennäköisyyksien vaihtelun yhdeksi syyksi sen, että lesboseksi kestää kauemmin. ”Toinen selitys voi olla se, että lesbonaisille naiskeho on tutumpi ja sen kanssa on mukavampi olla, joten keskimäärin he pystyvät antamaan orgasmin paremmin naiskumppanille”, tutkimuksessa todettiin. ”Yhdysvaltalaisten sinkkujen avulla tehdyn tutkimuksen löydökset osoittavat, että seksuaalisesta suuntaumuksesta huolimatta naisilla on vähemmän ennustettavissa olevat, vaihtelevammat orgasmikokemukset kuin miehillä ja naisilla orgasmin todennäköisyys muuttuu seksuaalisen suuntaumuksen mukaan, toisin kuin miehillä”, tutkijat kirjoittivat. Tutkimukseen osallistui yli 6 500 21-65-vuotiasta amerikkalaista. Tutkimusta johti Indianan yliopisto. Lähde: MetroLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Huomaamaton mutta yleinen vaara meikkipussissa – näin vältät sen