Naiset paljastavat: Tällaisia outoja mielitekoja koin raskauden aikana
Raskauden aikana on yleistä kokea erilaisia mielitekoja, jotka usein liittyvät ruokaan.
Raskausajan mieliteot voivat olla erikoisia, outoja ja jopa raskaana olevan itsensäkin yllättäviä himoja. Esimerkiksi aina perunamuusia vihannut saattaakin raskausaikana himoita sitä mielettömästi ja voisi syödä muusia vaikka monta kertaa päivässä.
PureWow’n mukaan näiden outojen mielitekojen syytä ei tiedetä, eivätkä asiantuntijat ole varmoja, onko syynä hormonit vai jonkin ravintoaineen puutos. Jos mieliteot kohdistuvat ruokaan, ei itseään ole kuitenkaan pakko pidetellä ja näille ruokahimoille voi toisinaan antaa periksi.
Joskus raskausajan mieliteot ovat entistäkin oudompia ja liittyvät ruoaksi tarkoittamattomiin asioihin, kuten maaperään tai paperiin. Pure Wow’n mukaan tällöin se on todennäköisesti merkki ravintoainepuutoksesta.
”Lääkärit käyttävät termiä pica kuvaillessaan ravintoarvottomien asioiden himoa ja pureskelua. Jään himoitseminen ja pureskeleminen (pagofagia) liittyy usein raudanpuutteeseen, mutta syy ei ole selvä”, Mayo Clinic selventää.
Jos siis himoitset maaperää päivälliseksi, puhu lääkärisi kanssa. Jos himoitset esimerkiksi vesimelonia, anna mennä ja herkuttele.
Miten outoja nämä raskausajan mieliteot sitten voivat olla? PureWow sai 13 esimerkkiä tosielämän naisten kokemista mieliteoista, jotka vaihtelivat melko yleisestä erittäin outoihin, ja suomensimme ne alle.
1. Pierogit
”Pierogeja ja vain pierogeja. Tietysi käytin raskauden mielitekoja tekosyynä syödä kaikkia ja mitä tahansa halusin joka tapauksessa. Oli kuuma kesä ja jäätelöä oli lähes päivittäin, mutta se saattoi olla enemmän yleistä jäätelörakkauttani kuin tietty mieliteko.” -Anna
2. Tupakan filtterit
”Tämä on melko outoa. Halusin pureskella tupakan filttereitä. Ei siis itse tupakkaa, vaan sitä pehmoista päätä, joka on yleensä ollut jonkun suussa. Luojan kiitos en koskaan tehnyt niin, mutta todella halusin sitä. Ilmeisesti minulla oli jonkin asteinen pica, joka johtui raudanpuutteesta. Suosin jääpalojen pureskelua, mikä oli paljon turvallisempaa ja vähemmän ällöttävää.” -Alexandra
3. Maapähkinävoi
”Maapähkinävoi kaikissa sen muodoissa. Peanut Butter Cups, Pieces, piirakka, kuorrutus, suoraan purkista… Mitä tahansa! Olen varma, että poikani rakastaa niin paljon maapähkinävoita, koska hän sai sitä kohdussa ollessaan melkein päivittäin.” -Melissa
4. Jotain kylmää ja rouskuvaa
”Jää. Halusin vain syödä murskattua jäätä. Myöhemmin sain tietää, että se voi olla merkki anemiasta – ja sitten sain tietää, että olin melko aneeminen.” -Jessie
5. Kanansiivet
”Tämä on hieman noloa, mutta kun odotin esikoistani, halusin vain kanansiipiä. Halusin niitä mehukkaina ja tulisena ja halusin syödä niitä paljain käsin. Nyt kun mietin asiaa, poikani rakastaa kanansiipiä, joten selvästi se vaikutti häneen!” -Jillian
6. Hapanta ja kirpeää
”Mitä tahansa hapanta ja kirpeää. Halusin todella kovasti margaritan, mutta se selvästi oli mahdotonta, joten pitäydyin lähinnä kirpeissä karkeissa. Lisäksi paljon juustodippiä ja guacamolea. Ehkä kehoni koetti kertoa minulle, että söisin lisää proteiinia? Kuka tietää. Sydän haluaa, mitä sydän haluaa.” -Rachel S.
7. Jäätelöä ja lihaa – yhtä aikaa
”En yleensä ole suuri lihansyöjä, mutta halusin vain lihaa! Jauhelihaspagettia (lihapullia lisukkeena), hampurilaisia (päivittäin – olin töissä pikaruokaravintolaa vastapäätä) ja ehkä oudoin oli vanilijajäätelö, jonka päällä oli kuivalihapalasia (eräänä päivänä olin epätoivoinen ja se oli ainoa liha, jota oli saatavilla). Tämä oli yllättävän herkullinen suolaisen ja makean yhdistelmä, mutta kun kokeilin sitä kerran, kun en ollut raskaana, tajusin yhdistelmän olleen vain jotain, mitä tapahtuu raskauden takia.” -Mae
8. Melonia ja paljon
”Söin vain vesimelonia. Kolme kokonaista vesimelonia viikossa. Joskus kun aviomieheni ei ollut kotona ja halusin vain vesimelonia, menin kauppaan ja hain niitä itse kotiin. Viikonloppuisin raahasin mieheni torille kantamaan ne puolestani. Kun vauvani syntyi, koetin antaa hänelle vesimelonia ja hän teki hauskimman ’ei kiinnosta’ -ilmeen.” -Alana
9. Sitrushedelmiä
”Kun olin raskaana, etenkin ensimmäisellä kolmanneksella, minulla oli hullut himot greippiin ja sitruunaan. Eli leikkasin sitruunoita lohkoiksi ja söin niitä kuin appelsiinilohkoja. Kirpeys ei haitannut minua juurikaan ja siitä tuli osa minun aamupalarutiinia ennen töitä: greippi ja perään sitruunaviipaleita. Ironista on, että nyt minun 16 kuukauden ikäinen lapseni ei suostu kokeilemaan kumpaakaan.” -Rachel B.
10. Muroja
”Söin laatikkokaupalla muroja. Söin tiettyä merkkiä ja minun täytyi käydä monissa kaupoissa, koska sitä ei saanut joka paikasta. Olin niin pakkomielteinen muroista, että työkaverini osti minulle muroja joululahjaksi.” -Katie
11. Olut
”Halusin vain olutta. Kokeilin jopa alkoholitonta olutta, jos se olisi auttanut, mutta ei. Lopulta 39. raskausviikolla elokuussa 37 asteen helteessä otin Peroni-oluen päivällisen yhteydessä, kun olimme lempi-italialaisessani Brooklynissa. Tarjoilija epäröi antaa sitä minulle, mutta luulen, että ilmeeni kertoi hänelle, ettei hän selviä hengissä, jos ei anna sitä minulle.” -Catesby
12. Erikoisia yhdistelmiä
”Äitini rakasti suolakurkkupurkin liemessä dipattuja vesimeloneja, kun hän odotti minua, ja hän dippaili hampurilaisia jäätelöön, kun hän odotti pikkusiskoani. Jos hänen aterialla ei ollut suolaista ja makeaa syötävää, hän ei halunnut sitä.” -Liv
13. Jäähtyneet ranskalaiset
”Himoitsin McDonald’sin ranskalisia ja söin niitä uskollisesti läpi raskauteni. Yhdessä vaiheessa hoksasin, että pidin niistä paljon enemmän, kun annoin niiden jäähtyä.” -Emily
Kerroimme aiemmin, millaisia ruokahimoja raskausaikana koetaan yleisimmin. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Lähde: PureWow
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 18 asiaa, jotka vain raskaana ollut voi ymmärtää
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Pieneltä tuntuva virhe grillatessa voi aiheuttaa mittavat vahingot
- Ethän käytä tätä yleistä kylpyhuoneen pesuainetta saunan pesuun?
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Erityisesti naisilla tämän juoman todettiin helpottavan masennusoireita
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Suomalaistutkimus kumoaa yleisen uskomuksen imetysongelmista
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia