Nainen, jolla on vilkas seksielämä, ei tunnu vanhenevan lainkaan? – sille löytyy monta tieteellistä syytä
Kun harrastaa seksiä, tulee tuskin juuri sillä hetkellä ajateltua mitä kaikkea hyvää se tekee iholle.
Seksi tekee keholle hyvää monella tavalla. Sillä on myönteisiä vaikutuksia sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen, joista onkin jo uutisoitu paljon. Aiemmin on esimerkiksi uutisoitu, kuinka on 25 syytä välttää seksin puutetta. Siinä mainittiin myös, kuinka seksi tekee hyvää iholle, mutta ei näistä kaikista ihoon vaikuttavista myönteisistä vaikutuksista.
Seksi voi saada ihon näyttämään nuoremmalta, kiinteämmältä ja hehkuvammalta
Kun saa orgasmin, se jos mikä nuorentaa. Mitä pidempään orgasmia venyttää, sitä enemmän kehoon tulee tuotettua typpioksidia ja oksitosiinia. Niiden vapautuminen voi auttaa tasapainottamaan hormoneja, huuhtelemaan kortisolia sekä lisäämään kollageenin tuotantoa, jotka hidastavat ikääntymisprosessia.
Seksi vähentää myös stressiä, koska se vähentää stressihormonin eli kortisolin tuotantoa. Kun stressivastejärjestelmä toimii optimaalisesti, myös iholla on mahdollisuus toimia optimaalisesti. Stressi voi näkyä helposti kasvoilla esimerkiksi aknen puhkeamisena. Jos edessä on jokin tärkeä päivä eikä halua kasvoille näppyjä, kannattaisi harrastaa sitä ennen paljon seksiä, jolloin stressi vähenee ja mahdolliset akneoireet eivät puhkea.
Jos seksi on oikein voimakasta ja se lisää verenkiertoa, se tuo samalla iholle ravinteita. Se voi edistää esimerkiksi kollageenin kehittymistä, jolloin iho ei ala roikkumaan niin helposti kuten monille ikääntyessä käy. Se myös uudistaa ihoa ja iho pysyy hehkuvana.
DHEA eli dehydroepiandrosteronin tuotanto vähenee ikääntyessä, mutta seksin harrastaminen voi kiihdyttää sen tuotantoa. Tämä hormoni voi torjua masennusta, mutta siitä saa myös kauneushyötyjä, kuten kiiltävät hiukset, hehkuvan ihon ja kirkkaat silmät.
Muistathan, että myös sooloseksi tekee iholle hyvää!
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista, joka saa tarkastelemaan elämää uudella tavalla – näitä asioita rahalla ei saa
- Tämä kodin yksityiskohta houkuttelee sokeritoukkia – siivousammattilainen varoittaa
- Tavat, jotka karkottavat potentiaaliset kumppanit pois luotasi
- Yli 50-vuotiaiden deittailussa toistuvat samat virheet – vältä nämä
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?