Nainen jakoi kätevän vinkin auringonpolttaman ihon hoitoon – siihen tarvittava aine löytyy lähes jokaiselta
Nyt kun aurinko porottaa täällä Suomessakin, on syytä suojata iho, jotta aurinko ei pääse sitä polttamaan.
Mutta jos niin kuitenkin pääsee käymään, olisi tässä hyvä idea hoitaa palanutta ihoa. Idea on erään naisen, joka vannoo, että se todellakin toimii. Nainen on nimeltään Cindie Allen-Stewart ja hän asuu Yhdysvalloissa Texasissa, jossa aurinko porottaa melko usein ja iho on lähes aina vaarassa palaa.
Cindie oli saanut tämän ohjeen eräältä lääkäriltä jo 40 vuotta sitten, mutta oli alkanut kokeilemaan sitä vasta viime aikoina. Olisi ehkä kannattanut kokeilla heti alussa, koska se hänen mukaansa toimii niin hyvin. Niksiin tarvitaan vain partavaahtoa, jonka kannattaa olla mentolia sisältävää.
Partavaahtoa pursotetaan palaneeseen kohtaan, mutta sitä ei hierota siihen. Sen annetaan vaikuttaa siinä 30 minuutin ajan. Se poistaa kohdasta polttavaa tunnetta ja kohta voi myös kutista, joka tarkoittaa vain sitä, että vaahto toimii.
Tämän hoidon voi toistaa vielä seuraavana päivänä uudelleen, jos palanut kohta ei ole täysin parantunut. Cindie käyttää tätä hoitotapaa myös lapsillensa. Hänen mukaansa tämä on todella hyvin toimiva tapa hoitaa auringon polttamaa ihoa.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen