Nainen, esitätkö joskus jotain ihan muuta mitä oikeasti olet tai tunnet? – ehkä sorrut silloin johonkin näistä
Jos haluaa sopia joukkoon, on joskus esitettävä jotain muuta mitä oikeasti on.
Vaikka moni teeskentelee olevansa jotain ihan muuta mitä oikeasti on, ei se ole kovin hyvä asia. Kun on aina oma itsensä, on maailma silloin yleensä mukavampi paikka, ainakin suurelta osin. Ehkä olet silti sortunut johonkin näistä alla olevista tavoista teeskennellä?
1. Teeskennellä olevansa kunnossa, vaikka oikeasti ei ole
Jos joku esimerkiksi loukkaa tunteitasi, on sinulla oikeus kertoa siitä ja näyttää se. Toinen voi jatkaa loukkaamista, jos et kerro hänelle, että loukkaannuit, joten ei kannata kertoa, että se ei haittaa.
2. Teeskennellä pitävänsä jostain, vaikka oikeasti ei pidä
Jokaisen ei tarvitse pitää samoista asioista, kuten esimerkiksi toimintaelokuvista. Se ei tarkoita automaattisesti sitä, että ei sovi sen takia joukkoon, jos kaikki muut pitävät. Jos he kuitenkin tuomitsevat sinut siitä, he eivät taida olla ihmisiä, joiden seura sopii sinulle.
3. Teeskennellä olevansa tyhmempi kuin oikeasti on
Jos olet esimerkiksi kaveripiirisi älykkäin nainen, ei sinun tarvitse esittää kavereidesi seurassa tyhmempää mitä oikeasti olet. Sinua tuskin kiusataan sen takia ja olet varmasti muiden mielestä yhtä viehättävä kuin vähän tyhmemmätkin.
4. Teeskennellä olevansa erittäin kiltti tyttö
Jotkut ihmiset ovat herkkiä ja voivat loukkaantua helposti sinun sanomisistasi. Siltikään sinun ei kannata jättää sanomatta jotain sen takia, että toinen on liian herkkä kestämään sitä. Jokaisen on opittava kestämään asioita ja sanomisia, jotka eivät ole välttämättä mieleisiä.
5. Teeskennellä tehneensä jo kaiken
Muille ei tarvitse valehdella esimerkiksi suudelleensa yhtä montaa miestä kuin muutkin. Ei kannata pelätä myöntää, että ei ole kaikessa yhtä kokenut kuin muut.
6. Teeskennellä ettei välitä
On ihan ok myöntää, että on järkyttynyt jostain. Se tekee hyvää itselle ennemmin kuin että pitäisi asian vain sisällään ja teeskentelisi, että ongelmaa ei olisi olemassa.
7. Teeskennellä, että haluaa juhlia
Aivan liian moni teeskentelee, että pitää oluesta tai tanssimusiikista. Jos et pidä tanssimusiikista, niin älä menee juhliin, jossa sitä kuunnellaan.
Huomasit varmaan, että monessa tilanteessa on helpompi olla teeskentelemättä.
Lähde: All Womens Talk
LUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen