Näin voit saada tajunnanräjäyttävän orgasmin – harva tietää tämän keinon
Seksin aikana voi saada nautintoa monella tapaa eikä laukeamiseen tarvita välttämättä lainkaan sukuelinten alueen koskettelua.
Ihmisvartalosta löytyy lukuisia erogeenisia alueita, joita stimuloimalla seksi voi tuntua entistä nautinnollisemmalta. Niiden joukkoon lukeutuvat tietysti sukuelimet, mutta myös esimerkiksi nännit, huulet ja nilkat.
Näiden erogeenisten alueiden joukkoon voidaan laskea myös alaselkä ja etenkin ristiselän alue, jolta löytyy ristiluu. Tämän ristiluun hierominen voi saada aikaan jopa tajunnanräjäyttävän orgasmin, kuten Julia Datt sai kokea.
Sosiaalisessa mediassa ThisModelEatsALot-nimellä tunnettu Datt on julkaissut TikTokissa videon, jolla hän kertoo, miten hänen lomaromanssinsa hieroi kämmenen alaosalla ristiluun aluetta niin, että Datt sai orgasmin.
Videollaan Datt kertoo, että hänen seksikumppaninsa oli lukenut tästä kikasta Kama Sutrasta. Datt vietti samaisen seksikumppanin kanssa kolme yötä, joiden aikana kumppani käytti samaa hierontatekniikkaa, mutta ensimmäisellä kerralla sen vaikutus oli voimakkain.
”Henkilökohtaisesti en pystynyt enää muilla kerroilla kokemaan sitä yhtä vahvana kuin ensimmäisellä. Luulen, että se johtui siitä, että ajan mittaan kertynyt jännite purkautui ensimmäisellä kerralla ja kun kerrat olivat niin peräkkäisinä päivinä, ei jännitettä ollut kertynyt sinne lisää niin paljon”, Datt sanoo videolla.
”Erittäin miellyttävää seksin aikana”
Ristiluu, eli sacrum on Terveyskirjaston mukaan viiden ristinikaman yhteen luutumisesta syntynyt luu, joka sijaitsee aivan takapuolen ja häntäluun yläpuolella. Joillakin ihmisillä tämä alue on herkkä ja sen stimuloiminen voi johtaa orgasmiin, kuten Dattille kävi.
”’Sacrum orgasm’ on yksi tapa naiselle saavuttaa orgasmi stimuloimalla suoraan ristiluun alueen hermoja. Oikeampi termi on ’sacral orgasm'”, tohtori Deborah Lee kertoi Metrolle.
Ristiluun alueen stimuloiminen tuntuu niin hyvältä sen takia, että se kohdistuu suoraan ristipunokseen ja herättää alueen hermot sen sijaan, että vaikuttaisi niihin, jotka sijaitsevat klitoriksessa tai emättimessä.
”Naiset usein kokevat juuri ristiluun alueella tehdyn seksuaalisen stimulaation, kuten hyväilyn tai paineen antamisen, erittäin miellyttäväksi seksin aikana”, Lee totesi.
”Kumppani voi myös stimuloida ristiluun aluetta anaaliseksissä joko sormella tai peniksellä (toim.huom. tai dildolla). Hellää painetta voidaan antaa anaalikanavan kautta ristiluun alueelle hieromalla ylös ja alas, hellästi häntäluun kohdalla”, lääkäri neuvoi.
Voit katsoa Dattin videot tästä kikasta TikTokissa. Löydät ensimmäisen osan täältä ja toisen osan täältä – videot eivät ole pitkiä.
Naiset voivat saada tämän lisäksi orgasmeja monella muullakin tavalla. Jos ristiluun alueen stimulointi ei kuulosta omalta jutulta, mutta haluat kokea orgasmeja erilaisin tavoin, voit lukea nänniorgasmien saamisesta täältä.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Tuntuuko, että muut tuntevat miehestäsi aivan eri version kuin sinä? Tästä voi olla kyse