Näin tunnistat juuri sinulle sopivan kumppanin – lue asiantuntijoiden neuvot
Ollako vai eikö olla – sopiva kumppani siis? Tätä pohtii moni deittaileva sinkku.
Rakkauden, deittailun ja parisuhteiden asiantuntijoilta voi saada neuvoja siihen, mistä tunnistaa, onko aluillaan kestävä rakkaus vai ei. Yhteensopivuus on yksi merkittävä tekijä onnellisen parisuhteen kannalta, mutta yhteensopivuus ei tarkoita sitä, että pitäisi olla kumppaninsa kanssa täysin samanlainen.
The Independent jututti yhteensopivuudesta ja deittailusta Nikki Lewisia ja Greta Tufvessonia, jotka ovat perustaneet The Bevy -nimisen palvelun, joka auttaa löytämään kumppanin. Lewisin ja Tufvessonin mukaan tärkein askel rakkauden löytämisessä on pitää mieli avoinna.
Esimerkiksi jos etsit rakkautta deittisovellusten avulla tai käymällä sokkotreffeillä, tarkoittaa tämä sitä, että jätät salapoliisin työt tekemättä ennen ensitreffejä.
”Hyvä ohjesääntö on pitää mieli avoinna ennen ensitreffeille menoa. Älä tuomitse tai muodosta ennakkokäsityksiä hänestä googlettelun tai juorujen perusteella”, Tufvesson sanoi.
Tiedä, mitä etsit, mutta älä haaveile itsesi kopiosta
Deittaillessa pitäisi olla käsitys siitä, minkälaista romanttista kumppania etsit. Yhteensopivuus ei nimittäin tarkoita sitä, että löydät rinnallesi täysin itsesi kaltaisen kumppanin.
”Yhteensopivuudessa ei ole kyse siitä, miten samankaltaisia olette, vaan miten täydennätte toisianne. Onko teillä samanlaiset perustavoitteet ja näkökulmat? Jos etsit itsesi kaltaista, on siinä tylsistymisen riski”, Tufvesson selitti The Independentin haastattelussa.
Avoimen mielen lisäksi Tufvesson suosittelee olemaan halukas oppimaan toisen ihmisen erilaisuuksista ja työstämään samanlaista mielikuvaa siitä, miltä haluatte elämänne näyttävän. Kun sitten löytää sellaisen ihmisen, jonka kanssa voi syntyä kestävä yhteys, on sillä suhteella Lewisin mukaan tietyt ominaisuudet, kuten jaettu luottamus, selkeä ja rehellinen kommunikaatio, kärsivällisyys, ymmärrys sekä hauskanpito.
”Vaati paljon, että parisuhde toimii ja kestää, mutta jos nämä perusteet ovat olemassa, on tilanne hyvä. Varmista, että teillä on syvempi yhteys, joka vaalii pitkäkestoista onnellisuutta – kuten älyllistä stimulaatiota, empatiaa ja kunnioitusta”, Lewis kertoi.
Suhteen pitäisi antaa, ei imeä energiaa
The Independentin mukaan jos sinusta tuntuu, ettet sovi yhteen kumppanisi kanssa, on senkin tunnistamisen avuksi olemassa erilaisia merkkejä. Esimerkiksi jos huomaat parisuhteesi imevän sinusta energiaa, johtuu se todennäköisesti siitä, ettette sovi toisillenne.
”Aito yhteys antaa sinulle energiaa. Jos et tunne iloa, innostusta tai inspiraatiota kumppanistasi, on aika silloin jatkaa matkaa”, Lewis selitti.
On myös tärkeä olla varuillaan suhteiden kanssa, mitkä perustuvat pinnallisuuteen. Lewisin mukaan nämä suhteet voivat tuntua alussa hyvältä, mutta ne voivat olla myös haitallisia.
Jos kuitenkin huomaat, että sielunkumppaniksesi luulemasi kumppani ei sovikaan sinulle, on lohtuna se, että ”Se Oikea” tai yksi tietty, sinulle tarkoitettu ihminen ei ole oikea juttu – toisin kuin elokuvat väittävät. Lewisin mukaan ajatus yhdestä ainoasta sielunkumppanista on epärealistinen.
”Elämme valtavassa maailmassa. Täydellinen sielunkumppanisi saattaa puhua eri kieltä ja asua eri mantereella – mutta se ei ole realistinen, toimiva suhde. Eli ei, ei ole olemassa vain yhtä oikeaa ihmistä sinua varten, vaan voi olla monia tai muutamia mahtavia kumppaneita”, Lewis sanoi.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa