Näin teet kodistasi entistä onnellisemman paikan – 6 onnellisen kodin salaisuutta
Kuva: Fotolia
Onnellisuus on entistä merkittävämpää, kun sen tuntee omasa kodissaan.
Voi kuulostaa teennäiseltä, mutta iloinen paikka hyvällä hengellä on parasta, mitä voit tehdä tai antaa itsellesi. Popsugarin mukaan jopa tutkimukset ja kyselyt tukevat tätä. Alta löydät 6 vinkkiä, miten voit saada kotisi tuomaan hymyn huulillesi.1. Lisää keltaista
Ihmiset tuntevat olonsa onnelliseksi keltaisen värin ollessa ympärillä, koska sen hilpeä sävy edistää luovuutta ja kommunikointia. Jos kokonaisen huoneen tai seinän maalaaminen keltaiseksi ei tunnu hyvältä, voi keltaista tuoda osaksi kotia erilaisilla pienillä yksityiskohdilla sisustuksesta kukkiin ja jopa sitruunoihin.2. Tee pieniä muutoksia
On täysin normaalia, että oma koti kyllästyttää joskus. Asialle kannattaa kuitenkin tehdä jotain, sillä huonekalujen ja koristeiden ynnä muun järjesteleminen uudelleen tuo esiin onnellisuutta ja positiivisia tuntemuksia. Suurista, dramaattisista muutoksistakaan ei ole kyse, vaan pienemmät riittävät.3. Järjestele tavarasi
Se ei ole mikään salaisuus, että onnellinen koti ei pursua rojua. Ole luova järjestelyn suhteen ja muuta säilytystilojakin sisustuselementeiksi.4. Ripusta piristävää taidetta
Tämä on aika simppeliä, mutta toimivaa. Ripusta seinillesi mitä tahansa, mikä saa sinut hymyilemään – oli se sitten hauska juliste, sinulle piirretty kuva, valokuva, mitä tahansa! Päivän alussa ja lopussa näet aina sinua piristäviä kuvia.5. Hulluttele
Unohda sisustuslehdet. Tule onnelliseksi kodissasi lisäämällä sinne elementtejä, jotka heijastavat omaa persoonaasi, kuten hankkimalla tavaraa kirpputoreilta ja matkustelujesi aikana.6. Ripaus luontoa
Helpoin tapa tehdä kodistasi onnellisempi? Osta sinne kukkia ja kasveja. Tutkimukset ovat todistaneet luonnon parantavat emotionaalista terveyttä. Lähde: PopsugarLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa