Näin suomalaiset pukeutuvat halloweenina – seksikkäät asut vetoavat suomalaisiin enemmän kuin hauskat asut
Halloweenin suosio kasvaa Suomessa ja yhä useammat järjestävät halloween-juhlia, joissa vieraat pukeutuvat erilaisiin naamiaisasuihin.
Suomalaisista noin neljännes (24%) aikoo tänä vuonna pukeutua halloweenina jonkinlaiseen asuun, selviää Klarnan teettämästä kansainvälisestä tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan niin naiset kuin miehet pukeutuvat lähes yhtä todennäköisesti halloween-asuun (26% miehistä, naisista 23%).
Halloweenin juhlinta on selvästi suositumpaa Yhdysvalloissa, missä tutkimuksen mukaan lähes puolet (46 %) suunnittelee pukeutuvansa halloween-asuun. Toiseksi eniten halloween-asuihin pukeutuvia löytyy Australiasta ja Itävallasta, missä 31 prosenttia aikoo pukeutua halloweeniksi johonkin naamiaisasuun.
Klarnan mukaan suomalaisten suosikkiasut ovat sisäkkö sekä enkeli, jotka ovat Klarnan Suomen ostoindeksin mukaan eniten myydyimmät asut syys- ja lokakuussa. Myös kummitus, luuranko ja dinosaurus ovat suosittuja ja mukana myydyimpien asujen top viidessä.
Parin viime viikon aikana tietyt asut ovat kuitenkin alkaneet kasvattaa suosiotaan. Kun trendejä tarkastellaan syyskuun alkuun verrattuna, on myynti kasvanut eniten klovniasuilla (+179 %), luurankoasuilla (+120%), Frankenstein-asuilla (+112 %), viikatemiesasuilla (+93 %) ja vampyyriasuilla (+58%).
Wonder Woman ja Hämähäkkimies suosittuja
Inspiraation halloween-asuihinsa suomalaiset löytävät todennäköisimmin elokuvista (39 %) ja tv-ohjelmista (37 %). Noin neljännes (24 %) käyttää omaa mielikuvitustaan ja viidennes (21 %) valitsee perinteisiä pelottavia asuja tai etsii asuinspiraatiota sosiaalisesta mediasta.
Klarnan mukaan television ja elokuvan innoittamia asuvalintoja onkin tehty viime viikkoina. Klarnan datan perusteella voidaan päätellä, että Wonder Woman (+47%) ja Hämähäkkimies (+43%) tullaan näkemään myös Suomessa halloweenin aikaan.
Tutkimus paljastaa, että suomalaiset peittävät muuta maailmaa todennäköisemmin identiteettinsäää halloween-asuillaan. Lisäksi tutkimuksesta selviää, että huskat asut eivät ole Suomessa samanlaisessa suosiossa kuin muualla maailmassa, mutta seksikkäistä asuista suomalaiset sen sijaan pitävät paljon enemmän.
Alla vertailua eri maiden välillä sen mukaan, millaiset asutyypit ovat suosituimpia
Todennäköisimmin identiteettinsä peittävään asuun pukeutuvat maat:
- Suomi
- Saksa
- Yhdysvallat
- Italia
- Puola
- Kanada
- Belgia
- Sveitsi
- Itävalta
- Australia
- Ruotsi
- Alankomaat
- Espanja
- Ranska
- Uusi-Seelanti
- Iso-Britannia
- Norja
- Tanska
Todennäköisimmin hauskaan asuun pukeutuvat maat:
- Itävalta
- Tanska
- Uusi-Seelanti
- Kanada
- Australia
- Espanja
- Yhdysvallat
- Italia
- Sveitsi
- Iso-Britannia
- Norja
- Alankomaat
- Puol
- Saksa
- Belgia
- Suomi
- Ruotsi
- Ranska
Todennäköisimmin seksikkääseen asuun pukeutuvat maat:
- Alankomaat
- Ranska
- Italia
- Norja
- Saksa
- Yhdysvallat
- Suomi
- Ruotsi
- Puola
- Sveitsi
- Iso-Britannia
- Belgia
- Espanja
- Itävalta
- Uusi-Seelanti
- Kanada
- Australia
- Tanska
Kerroimme aiemmin, mitkä ovat suosituimmat halloween-asut lemmikkeille. Voit lukea tästä lisää täällä.
Klarnan halloween-tutkimus on tehty yhteistyössä tutkimusyhtiö Dynaten kanssa ja siihen osallistui yli 18 000 kuluttajaa 18 maasta. Tutkimukseen osallistui 1 077 suomalaista.
LUE MYÖS:
- Tässäkö meikkaajan pelastava enkeli? Korjaa rikkoutuneet puuterit, poskipunat ja luomivärit
- Nämä 7 lausetta paljastavat, että toinen kokee sinut uhkana
- Huonosti tunnettu oire voi haitata työntekoa rajusti – näissä töissä ongelma korostuu
- Liikenneturva muutti suositusta lapsen matkustamisesta selkä menosuuntaan – tarkista uusi linjaus
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen