Näin saat ihosi hehkumaan – 3 lähes ilmaista niksiä
Pelkästään kosmetiikkaa käyttäen ei ihosta saa välttämättä niin terveen ja hehkuvan näköistä kuin haluaisi.
Se voi vaatia muutakin, joista kerrotaan Indian Express -sivustolla. Tässä on kolme neuvoa, joissa yhdessäkään ei tarvitse pistää mitään suoraan kasvoille tai iholle. Näistä jokin saattaa olla jo tiedossasi, mutta ehkä kun luet nyt tästä, kuinka ne vaikuttavat ihoosi, otat ohjeet helpommin käyttöösi.
1. Lisää mantelit ruokavalioosi
Päivittäinen mantelien syöminen voi auttaa vähentämään kasvoissa olevia ryppyjä. Ne saavat kasvot myös suorastaan hehkumaan. Mantelit sisältävät terveellisiä rasvoja ja E-vitamiinia (alfatokoferolia), jotka tunnetaan ikääntymistä estävistä ominaisuuksistaan. Niitä on todella helppoa syödä. Ota niitä esimerkiksi mukaan matkaevääksi tai syö niitä välipalana töissä. Ne kulkeutuvat helposti mukanasi, minne tahansa, josta ihosi kiittää sinua, jos vielä muistat niitä napata välillä suuhusi.
2. Lopeta tupakointi
Tupakoitsija varmasti tietää kuinka monen muun haitallisen asian lisäksi se ei ole hyväksi iholle. Se saa ihon näyttämään vanhemmalta, koska esimerkiksi pienetkin juovat tulevat paremmin esille. Se vähentää kollageenia ja elastiinia eli kuituja, jotka antavat iholle kimmoisuutta ja joustavuutta.
3. Liiku enemmän
Säännöllinen liikunta, oli kyse lenkkeilystä, joogasta tai urheilusta, on hyödyllistä iholle sekä vartalolle. Liikunta parantaa verenkiertoa sekä kiihdyttää koko kehon puhdistusprosessia, joka saa ihon hehkumaan. Joten kehon pitäminen aktiivisena voi olla yksi parhaimmista korvikkeista kalliille ihotuotteille.
Lähde: Indian Express
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä moka jäätyneen tuulilasin kanssa voi maksaa tuhansia euroja
- Tiedät omaavasi vahvan moraalin, jos nämä tilanteet saavat olosi epämukavaksi
- Miksi juuri nämä koirat hurmaavat suomalaiset – 10 suosituinta rotua paljastavat, millaista seuraa me oikeasti kaipaamme
- Jos lemmikit ovat meille kuin perheenjäseniä, miksi suurin osa omistajista laiminlyö tämän asian?
- Yhä useampi elää kulissien takana – tunnista merkit ja puutu ajoissa peliin
- Millainen matto sopii lemmikkieläinperheeseen? Saatat yllättyä!
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Jos pidät näistä asioista edelleen kiinni, tämäkään vuosi tuskin tuo lisää onnellisuutta
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Tästä syystä alushousut kannattaa jättää pukematta – jopa keskellä talvea
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Jokin on pahasti vialla, jos miehesi on lakannut välittämästä näistä asioista
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi
- Keskity näihin asioihin, jos haluat muiden pitävän sinua kiinnostavampana