Vaikka korona-aika on tuonut mukanaan monenlaisia huolia ja muutoksia, on poikkeusaika tuonut mukanaan myös monia myönteisiä asioita suomalaisten lemmenelämään.

Noin neljännes (23 %) suomalaisista kokee koronan muuttaneen omaa seksielämää jollain tavalla, selviää Kaalimato.comin teettämästä kyselytutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan etenkin nuorten aikuisten seksielämä on mullistunut koronavuotena.

Eri ikäryhmistä 18-24-vuotiailla seksielämä on monipuolistunut ja vilkastunut kuluneen vuoden aikana eniten. 18-24-vuotiaista lähes kolmannes (32 %) kertoi tutkimuksessa seksihalujensa kasvaneen, kun seuraavaksi eniten halut ovat lisääntyneet 25–34-vuotiailla (23 %).

Lisäksi 18–24-vuotiaat ovat toteuttaneet ahkerimmin seksifantasioitaan (25 %), kokeilleet uusia seksileikkejä (26 %), käyttäneet uusia seksivälineitä (32 %) sekä harrastaneet etäseksiä kumppanin kanssa (12 %). Kaalimadon mukaan vanhemmissa ikäluokissa koronan vaikutukset seksielämään ovat olleet huomattavasti maltillisempia.

”Nuorilla on yleisesti ottaen muutenkin vanhempia ikäluokkia aktiivisempi seksielämä, eikä edes korona-aika tuo siihen poikkeusta. Päinvastoin vapaa-ajan lisääntyminen on jopa kasvattanut nuorten seksuaalista aktiivisuutta”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

”Vanhemmissa ikäluokissa seksin harrastamiseen liittyvät tavat ovat usein jo vakiintuneet, eikä korona ole siten päässyt horjuttamaan seksielämää yhtä paljon”, hän lisää.

Sooloseksi ja seksivälineiden kokeilu kasvoi

Kaalimato kertoo, että kaiken kaikkiaan suomalaisista 13 prosenttia raportoi seksielämänsä monipuolistuneen ja 15 prosenttia seksihalujensa lisääntyneen, kun taas seksin määrä kumppanin kanssa on kasvanut yhteensä 12 prosentilla suomalaisista. Aivan kaikille koronavuosi ei silti tuonut mukanaan piristysruisketta seksielämään: 13 prosenttia kertoo seksihalujensa laskeneen.

Myös sooloseksin määrä on lisääntynyt osalla suomalaisista, ja 15 prosenttia paljasti kyselytutkimuksessa masturboineensa poikkeusaikana enemmän kuin ennen. Sooloseksi on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana enemmän miehillä (20 %) kuin naisilla (11 %) verrattuna aikaan ennen koronaa.

Kaalimadon mukaan kyselytutkimus osoitti, että suurein yksittäinen muutos suomalaisten seksielämässä poikkeusaikana on ollut aktiivisuus tutustua uusiin seksivälineisiin. 16 prosenttia suomalaisista on ottanut korona-aikana testattavakseen jonkin itselleen uuden välineen.

”Lisääntynyt vapaa-aika on saanut monet panostamaan omaan nautintoon ja hyvinvointiin. Sosiaalisten suhteiden väheneminen ja elinpiirin kaventuminen on johtanut siihen, että psyykkisiä ja fyysisiä nautinnon kokemuksia on täytynyt hakea aiempaa enemmän uusista asioista, kuten seksivälineistä”, Lavikainen selittää.

Eniten vaikutusta erillään asuviin pareihin

Tutkimuksen mukaan eniten korona-aika on vaikuttanut seurustelevien, mutta erillään asuvien suomalaisten seksielämään. Heistä neljänneksellä (26 %) seksihalut olivat kasvaneet, kun taas sinkuista samoin raportoi 16 prosenttia, avoliitossa olevista 15 prosenttia ja avioliitossa olevista 12 prosenttia.

Erillään asuvista seurustelevista suomalaisista noin kolmannes (31 %) paljasti kokevansa seksielämänsä monipuolistuneen ja lähes yhtä moni (30 %) oli kokeillut uusia seksivälineitä. Tästä ryhmästä joka neljäs oli myös toteuttanut seksifantasioitaan ja he olivat aktiivisimpia etäseksin harrastajia (17 %).

Lavikaisen mukaan tutkimukset ovat aiemminkin osoittaneet, että erikseen asuvilla pariskunnilla on aktiivisin seksielämä.

”Se johtuu osin siitä, että seksi ei ole samalla tavalla arkistunutta kuin yhdessä asuvilla pariskunnilla. Koronan kaltaisen ulkopuolisen uhan myötä hyvästä parisuhteesta on saatettu myös hakea aiempaa voimakkaammin tukea ja turvallisuuden tunnetta elämään, joka on voinut lähentää kumppaneita entisestään”, seksuaaliterapeutti sanoo.

”Korona on tuonut ainakin minulle vain nautintoa”

Kaalimato antoi verkkosivuillaan suomalaisille mahdollisuuden kertoa, millä tavalla korona on vaikuttanut seksihaluihin ja aktiivisuuteen harrastaa seksiä. Alla kolme nostoa vastauksista.

”Etätöistä johtuen molemmat ovat olleet aiempaa useammin yhtä aikaa kotona. Niinpä arkipäivien (s)ex tempore -päiväpanot ovat palanneet repertuaariin sekä vaimoni että minun suureksi iloksi. Seksi on sitä paitsi erinomaista taukoliikuntaa. On vaikea sanoa varmasti, kuinka suuri on ollut koronan vaikutus asiaan, mutta kuluneen runsaan vuoden aikana olen panostanut enemmän kuin koskaan aiemmin välineillä masturbointiin. Tautitilanne ei sinänsä ole minua ahdistanut, mutta voi hyvin olla, että korona-ajan rajoitetumpi elämänpiiri on ajanut etsimään fyysistä ja psyykkistä nautintoa uudenlaisista itsetyydytyskokemuksista. Ja upeita kokemuksia ovatkin olleet! Onko jotain jäänyt pois koronan takia? Kyllä. Aiemmin tapanani oli käydä silloin tällöin nauttimassa eroottisesta hieronnasta tai private showsta, ja koska olen biseksuaali, viihtymässä samanhenkisten kanssa erotiikkaliikkeiden ryhmäkatseluhuoneissa. Tartuntavaaran takia nämä huvit ovat jääneet pois.”
-Mies 54 vuotta

”Itselläni on seksin harrastaminen ja seksihalut heränneet koronan aikana, kun tapasin erään miehen, kenen kanssa nyt tapailtu puolen vuoden ajan. Tämän miehen kanssa seksi on hauskaa ja niin erilaista kuin muiden kanssa. Olemme myös molemmat olleet valmiita kokeilemaan mitä vain uutta ja pystymme myös keskustelemaan avoimesti seksistä ja mieltymyksistämme. Korona on tuonut ainakin minulle vain nautintoa!”
-Nainen 38 vuotta

”Kotonaolo on johtanut siihen, että avokin kanssa tulee rakasteltua huomattavasti säännöllisemmin. Siitä on myös tullut selkeämmin osa viikkorutiinia, joka helpottaa korona-arkea. Kuitenkaan itse akteista ei ole tullut rutiininomaista, onneksi. Samalla myös keskustelu sekä henkinen ja seksuaalinen yhteys kumppaniin on parantunut. Samalla sooloseksi on vähentynyt, syystä että olen kotona harvoin yksin. Ei sinällään haittaa, mutta juuri tänä aikana olen saanut kerättyä rohkeuteni ja kokeillut anaalileluja. Niiden kanssa on ollut kiva leikkiä yksin, vaikka tuntuu että paljon on vielä kokematta ja oivaltamatta ennen kuin uskaltaa säännöllisemmin ottaa niitä mukaan yhteisiin hetkiin. Ensimmäinen yhteinen kokeilu oli kiva, mutta en täysin osannut tai uskaltanut nauttia siitä.”
-Mies, reilu 30 vuotta

Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat iältään 18-70-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021 ja lähtöotos on kansallisesti edustava.