Mustaa ja messinkiä – tällaisia sisustustrendejä voi odottaa uudelta vuodelta
Muun muassa vuoden väriksi valittu marsala näkyy sisustuksessa.
Pian päättyvän vuoden aikana kodin trendeissä esillä olivat muun muassa ”galleriaseinät”, eli seinät oli täytetty erilaisin ja erikokoisin kehystetyin kuvin, seinähyllyt ja erikoiset säilytystilat, kuten sängyissä mukana olevat säilytyslaatikot. Uusi vuosi tuo kuitenkin mukanaan uudet trendit. Huffington Post koostikin yhteen neljä vuoden 2015 kodin sisustus- ja tyylitrendiä. 1. Marsala Marsala on Pantonen valinta vuoden 2015 väriksi ja tätä ruskeanpunaista sävyä ilmestyy sisustusliikkeisiin vuoden aikana. 2. Neutraalit sävyt asenteen kera Unohda ruskeanharmaat kodin tyylimuutokset. Uuden vuoden aikana neutraalit sävyt ovat huudossa, mutta ne ovat ”mausteisempia.” Tarjolla olevat sävyt tulevat Huffington Postin mukaan olemaan niin syvää mochaa kuin nättiä persikkaa ja unisen sinisiä sävyjä. 3. Messinkiä Messinki on tulossa takaisin vuonna 2015 pienin yksityiskohdin esimerkiksi suihkuissa ja hanoissa sekä lampuissa. 4. Musta on uusi musta Musta tuntuu olevan aina muodissa eikä se muutu uuden vuoden aikanakaan. Tyyleissä se näkyy kuitenkin tulevan vuoden aikana dramaattisina ja moderneina interiööreinä. Katso kuvallisia vinkkejä tulevista sisustustrendeistä täältä. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen