Mummot maistoivat viskistä tehtyä likööriä ensimmäistä kertaa – katso reaktiot videolta
Kanelinen, viskistä tehty likööri aiheutti mummoissa hauskoja reaktioita.
Tastes like heaven, burns like hell eli vapaasti käännettynä maistuu taivaalliselta, polttaa helvetillisesti. Näin pullon kyljessä kuvaillaan kanadalaisesta viskistä tehtyä Fireball-likööriä.
Obsev on julkaissut YouTubessa hauskan videon, jolla neljä mummoa pääsee maistamaan Fireball-juomaa ensimmäistä kertaa.
Videon alussa isoäidit kertovat juomistottumuksistaan sekä lempijuomistaan.
”Pidän bileistä, pidän juhlista. Olen ollut monissa jännittävissä juhlissa”, yksi mummoista sanoo ja kertoo sitten olympilaisten aikaan järjestetyistä juhlista.
Tämän jälkeen kahdeksi pariksi jaettu mummonelikko tutustuu edessään olevan viskiliköörin pulloon ennen kuin kaatavat sitä shottilaseihin. Sitten onkin haistamisen ja maistamisen aika.
”Ei pahaa”, yksi maistajista kertoo pienen siemauksen jälkeen ja nyökyttelee.
Tämän jälkeen mummo maistaa lisää, hieman yskäisee ja tokaisee kättään kasvojen edessä heilutellen: ”On se polttavaa.”
Kenties videon parhaat reaktiot Fireball-maistokokeiluun tulevat ”bilemummolta”, joka vakuuttuu juoman mausta niin, että kysyttäessä ottaa toisenkin shottilasillisen kanelista juomaa. Kaikki mummoista kuitenkin vaikuttivat pitävän viskilikööristä – ilmeistä ja reaktioistaan huolimatta.
Katso mummonelikon reaktiot jutun yllä olevalta videolta.
Lähde: Obsev
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?

- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?