Multitaskausta kahjoimmillaan: Ihmiset istuvat vessassa takaperin, että voivat syödä ja katsoa ohjelmia samalla
TikTokin uumenista on noussut esiin erittäin omalaatuinen tapa käydä vessassa.
Viraalivideoilla ihmiset istuvat takaperin vessanpöntöllä, eli kasvot sen vesisäiliötä päin. Syy tähän on vähintään yhtä omalaatuinen: se mahdollistaa multitaskauksen ja vessassa käydessä voi samalla syödä jotain naposteltavaa tai vaikka katsoa jotain Netflixistä.
Metron mukaan ”trendi” on saanut alkunsa, kun tiktokkaaja @AmyyWoahh kertoi yli 11 miljoonalle seuraajalleen niksistään. Hän julisti seuraajilleen, että niksi mullistaisi heidän elämänsä.
”Olette käyneet kakalla väärin. Haluan teidän kakkaavan takaperin. Ota lempinaposteltavasi mukaan, ota lempiohjelmasi mukaan ja näin käyt kakalla. Se on parhautta. Istut siellä jammailemassa ja kakkaamassa”, hän kertoo videollaan, joka on kerännyt miljoonia katselukertoja.
Muut ovat ottaneet AmyWoahhista mallia ja julkaisseet omia versioitaan tästä ”trendistä”. Yksi heistä on teksasilainen Karla, joka myös miljoonia katseluita saaneella videollaan istuu pöntölle katsomaan iPadilla Netflixiä, syömään sipsejä ja juomaan Coronaa.
Valtaosa tyrmää ”trendin”
Tämä takaperin kakelle naposteltavien kanssa -idea on saanut lähinnä tyrmistyneen vastaanoton. Metron mukaan monet ovat kommentoineet, etteivät koskaan söisi kylpyhuoneessa.
”Ruokani ei voi koskea vessan ilmaa”, yksi kommentoi.
”En suostu päästämään ruokaa vessaan, se on kuin lisäisit sen hajun siihen”, toinen kommentoi.
”Tämä on coolia ja näin, mutta kuka syö vessassa”, kolmas hämmästeli.
Jotkut kuitenkin lämpenivät idealle.
”Tiedäthän, että vessa on kodin puhtain paikka, koska sitä siivotaan niin usein valkaisuaineella”, eräs huomautti.
”Netflix-idealle kyllä, mutta ruoasta en tiedä”, toinen kommentoi.
Riski terveysvaivoille
Tätä multitaskausideaa ei kuitenkaan kannata lähteä itse kokeilemaan. AmyWoahhin videota kommentoi lääkäri varoituksen sanojen kera.
”Sinun ohjelmasi pitäisi päättyä viidessä minuutissa tai muuten voit saada peräpukamia (jos istut pöntöllä pitkään)”, turkkilainen lääkäri Aydin kommentoi.
Metron mukaan on syytä muistaa myös bakteerit. Jos viet ruokaa vessaan ja syöt samalla, kun istut tarpeillasi, voit saada ruoansulatuskanavassa viihtyvää E.coli -bakteeria muualle elimistöön, jos olet tekemisissä ulosteiden kanssa; E.coli voi aiheutta tulehduksen, jos juot vettä tai syöt ruokaa, joka on saastunut ulosteiden takia.
Alta voit katsoa videon, josta tämä ”villitys” on saanut alkunsa. Jos upotus ei näy, löydät sen täältä.
@amyywoahh Life hack: take a 💩 BACKWARDS ##backwards ##bathroom ##snacks ##lifehack
♬ original sound – AMYYWOAHH
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Suomalaistutkimus kumoaa yleisen uskomuksen imetysongelmista