Mitä tehdä, jos keskusteluryhmissä olo ahdistaa?
Monet meistä ovat mukana erilaisissa ryhmissä, joissa keskustellaan monien tuttujen kanssa samalla kerralla.
Tuollaiset ryhmät voivat välillä tuntua stressaavilta. Moni saattaa tarkistaa useamman kerran päivässä, onko ryhmään tullut uusia viestejä ja niistä voi saada myös äänimuistutuksen. Viestien valtava määrä voi jopa ahdistaa. Jos olo ei ole ryhmien takia enää hyvä, voi sille tehdä jotain.
Näin pääset eroon keskusteluryhmien tuomasta stressistä
Määritä itsellesi tarkat ajat, milloin tarkistat mitä viestejä ryhmiin on tullut. Monien mielestä hyvä aikataulu on se, että tekee sen kolme kertaa päivässä ja käyttää siihen aikaa 20 minuuttia. Ajankohdat voisivat olla esimerkiksi aamulla, päivällä työpäivän jälkeen ja illalla.
Jotta sinun ei tarvitsisi muistaa pitkin päivää tarkistella mitä uusissa viesteissä on, laita muistutusäänet pois päältä. Sinun voi olla vaikea olla tarkistamatta viestejä, jos kuulet uuden viestin hälytysäänen.
Ryhmän kokoon ei tietysti voi vaikuttaa, mutta siihen voi kuinka moneen ryhmään liittyy. Älä liity liian moneen ryhmään. Eikä kannata liittyä ryhmiin, joissa on valmiiksi todella monta muuta jäsentä. Suurien ryhmien keskusteluita on vaikea hallita.
Jos huomaat, että ryhmässä aletaan keskustelemaan jostakin sinulle tärkeästä asiasta, mutta sinulla ei ole aikaa liittyä keskusteluun mukaan, kiinnitä keskustelu. Sillä tavalla voit helposti palata asiaan, kun sinulla on siihen hyvin aikaa.
Pidä taukoa keskusteluista, jos ne ahdistavat sinua. Voit ilmoittaa tauostasi ystävillesi, jotta he eivät ole huolissaan, jos sinusta ei kuulu vähään aikaan mitään.
Tee mindfulness-harjoituksia, joista on apua, jos olet stressaantunut esimerkiksi ryhmäkeskustelujen takia.
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos lemmikit ovat meille kuin perheenjäseniä, miksi suurin osa omistajista laiminlyö tämän asian?
- Yhä useampi elää kulissien takana – tunnista merkit ja puutu ajoissa peliin
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Jos pidät näistä asioista edelleen kiinni, tämäkään vuosi tuskin tuo lisää onnellisuutta
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Pesukone ei ole aina paras vaihtoehto farkuille – tämä oudolta kuulostava tapa on harkinnan arvoinen
- Ajatteletko eri tavalla kuin muut? Nämä harrastukset ovat siihen usein yhteydessä
- Muutamat asiat paljastavat heti kaikille, että elämäsi on todellisuudessa täyttä kaaosta
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Entä jos oletkin itse se narsisti? 8 merkkiä, jotka kannattaa kohdata rehellisesti
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Tästä syystä alushousut kannattaa jättää pukematta – jopa keskellä talvea
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Jokin on pahasti vialla, jos miehesi on lakannut välittämästä näistä asioista
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Yliajattelulla pilataan liian monta suhdetta – tee nämä asiat toisin