Maailma on täynnä uutisia siitä, kuinka joku julkisuudessa oleva mies on pettänyt vaimoaan tai löytänyt vaimon tilalle uuden nuoren ja kauniin mallin.

No tätä tapahtuu myös muillekin, kuin julkisuudessa eläville ihmisille. Naisetkin pettävät miehiään, mutta tässä on selvitetty, että miksi naimisissa oleva mies pettää. Tutkimuksen mukaan yli 35 prosentilla miehistä, jotka ovat olleet naimisissa yli 10 vuotta, on ollut suhde jossain vaiheessa. Onneksi tässä tutkimuksessa ei tainnut olla mukana suomalaisia miehiä.

Pettämiselle on kaksi yleistä tekosyytä

Yksi yleisin syy pettämiselle liittyy kemialliseen reaktioon. Kun ihmiset pettävät puolisoaan, aivot tulvivat dopamiinia, jolloin paritteluhalut lisääntyvät. Näin tapahtuu toki sekä miehille että naisille. Miesten kohdalla tämä saattaa johtaa siihen, että hän selittelee rakastajalleen, kuinka vaimo vain makaa sängyssä eikä tee mitään tai ei halua seksiä lainkaan.

Toinen yleinen tekosyy pettämiselle liittyy siihen, mitä mies sanoo rakastajalleen. Mies ajattelee vain negatiivisia vaimoonsa liittyviä asioita. Hän haukkuu rakastajalleen vaimoaan ja miettii samalla, miksi hän on tuhlannut niin monta vuotta elämästään olemalla vaimonsa kanssa yhdessä. Niissä vuosissa on ollut varmasti myös hyviä hetkiä, mutta ei mies niitä muistele, koska ne saisivat hänet katumaan pettämistä.

Muita syitä siihen miksi mies pettää vaimoaan

Syitä siihen miksi mies pettää vaimoaan, on lukuisia. Tässä niistä yleisimmät:

1. Hän etsii jotain uutta

2. Hän on kyllästynyt

3. Hän ei tunne saavansa riittävästi huomiota

4. Se on opittua käyttäytymistä

5. Hänellä on persoonallisuushäiriö

6. Hänellä on liikaa seksihaluja

Näille kaikille voi ensin yrittää tehdä jotain, ennen kuin aloittaa avioliiton ulkopuolisen suhteen. Kaikki näistä ovat vain tekosyitä sille, että pettää. Jos vaimo ei ole enää sellainen, jonka kanssa haluaa olla yhdessä, kannattaisi erota ensin ennen kuin aloittaa uuden suhteen.

Lähde: Yourtango