Miesten antamat vinkit naisille: 7 asiaa, joita välttää ensitreffeillä

Ensitreffeillä on hyvä pyrkiä olemaan oma itsensä, mutta on tiettyjä asioita, jotka saattavat karkoittaa uuden tuttavuuden pois. Pyri olemaan sellaista treffiseuraa, mitä odotat toiseltakin.
Siitä huolimatta, että mies varmasti tarkastelee ulkoisia avujasi ja saattaa miettiä yhteensopivuuttanne makuuhuoneen puolella, hän myös kuuntelee mitä sanot ja tarkkailee tapaa, miten kannat itsesi. Jos et kuule mukavanoloisesta treffikumppanistasi enää ensikohtaamisenne jälkeen, voi olla syytä miettiä, pääsikö joku alla luetelluista karkoittajista livahtamaan kolmanneksi pyöräksi treffihetkeenne.
1. Puhut jonkun muun elämästä omasi sijaan
Ensitreffeillä jokaiset minuutit ovat kullanarvoisia tilaisuuksia saada toinen kiinnostumaan itsestään. Pelkkä ulkonäkö ei kanna maaliin saakka ja sinun kannattaa kertoa oman elämäsi tärkeistä piirteistä, kuten harrastuksista ja mielenkiinnon kohteista, kainostelematta treffikumppanillesi. Se, että päädyt jauhamaan jonkun ystäväsi elämästä, saati sitten sellaisen, ketä et ole koskaan edes tavannut, ei kerro sinusta itsestäsi muuta kuin sen, ettei sinun omassa elämässäsi ole juuri sisältöä.
2. Käyttäydyt tökerösti
Tarkkailet varmasti itsekin sitä, miten treffikumppanisi käyttäytyy muita ihmisiä, kuten tarjoilijoita kohtaan. Muista, että sinua tarkkaillaan myös. Jos saat tarjoilijalle raivarit vääränlaisesta annoksesta, treffiseuralaisesi näkee sinut jo raivoamassa itselleen tulevaisuudessa jostain mitättömästä asiasta, mikä johtaa siihen, ettei tuota mahdollisuutta edes tule.
3. Puhut rahasta
Rahaa on tai ei ole. Olit sitten tyhjätasku tai hyvin varoissasi, aiheesta ei saa viritettyä ensitreffeille sopivaa keskustelua. Treffiseuralaisesi on tullut tapaamaan sinua, koska on kiinnostunut sinusta ihmisenä, ei lompakkona.
4. Vähättelet itseäsi
Ensitreffitilanne tuntuu varmasti kaikista aina jonkin verran jännittävältä, mutta omaa epävarmuutta ei kannata kätkeä itsensä vähättelemisen taakse. Jos sinun kehutaan näyttävän hyvältä, ota rohkeasti kiitokset vastaan. Puhuminen itsestään epäviehättävänä ei ole kiinnostavaa missään tilanteessa. Sen sijaan se saa vastapuolen miettimään, miten paljon hänen pitää tsempata sinua kehnon itsevarmuutesi kanssa – ja luultavasti luovuttaa jo tässä vaiheessa.
5. Olet takertuvainen
On ihan okei sanoa, että ”Tuntuu siltä, että meillä on paljon yhteistä”, mutta liika innokkuus saattaa herättää vastapuolessa tunteen, että olet kuin tarranauhaa, joka ripustautuu häneen.
6. Puhut lapsista
Toiveet lapsien suhteen ovat asia, joka ei vain kuulu ensitreffeille. Kumpikaan teistä ei voi vielä siinä vaiheessa tietää, onko toinen sellainen, jonka kanssa haluaisi perustaa perheen. Miksi siis puhua asiasta vielä.
7. Tuot tilanteeseen koko elämäsi ja ajatuksesi
Jos henkilökemianne osuvat yksiin, ehdit varmasti pitää vastapuolelle sen intohimoisimman, poliittisen julistuksesi myöhemminkin. Mielenkiinto toiseen pysyy yllä, kun häneen tutustuu pikku hiljaa. On jännittävää, ettei toisesta tiedä heti kaikkea. Etenkin treffailun ensimetreillä on hyvä muistaa olla vuorovaikutuksessa toisen kanssa, eikä sortua pitämään monologeja omista mielipiteistään.
Lähde: Women’s Health
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!