Miehet kokeilivat vatsalihasten varjostusta – katso videolta kuumat lopputulokset
Kolme miestä antoivat vatsansa meikkitaiteilijan käsittelyyn.
Varjostaminen on viime vuosina noussut monien naisten luottotavaksi meikata kasvojaan, mutta tapa on levinnyt jopa niskan ja jalkojen varjostamiseen, jotta ne näyttäisivät kapeammilta. Contouringilla on tehty myös rintoja suuremman näköiseksi.
Miesten kohdalla varjostamista voi käyttää apuna vatsalihasten tuomisessa esiin. BuzzFeed onkin nyt julkaissut videon, jolla meikkitaiteilija sutii kolmelle jo valmiiksi hyvässä kunnossa olevalle miehelle selvän sixpackin.
”Kukapa ei haluaisi vatsalihaksia tai sixpackia”, yksi videon tekoon osallistuneista miehistä kysyy videon alussa.
”Jos naiset eivät enää jostain syystä pitäisi vatsalihaksista, haluaisinko silti itse ne? Joo, haluaisin”, samainen mies kertoo myöhemmin videolla.
”En tiennyt edes vatsalihasten varjostamisen olevan jokin juttu”, toinen miehistä taas tokaisee meikkitaiteilijan rajaillessa vatsalihaksia.
Videon aikana miehet myös kertovat suhteestaan omaan kehoonsa avoimen rehellisesti. Yksi miehistä muun muassa myöntää, että hänellä on ollut viha-rakkaus-suhde kehonsa kanssa, kun taas toinen kuvailee, kuinka hänen kehonsa on auttanut häntä pitämään loitolla naiset, jotka ovat kiinnostuneita vain ulkonäköseikoista.
Suuri paljastus miehille tehdään videolla noin 1:50 minuutin kohdalla, mihin malttamattomimmat voivat hypätä suoraan. Miesten reaktiot ovat pääasiassa innostuneita.
”Hitto! En uskonut, että se näyttäisi näin realistiselta”, eräs miehistä tokaisee lopputuloksen nähtyään.
”Ei tämä saanut minua haluamaan meikata vatsalihaksia säännöllisesti, mutta on tavallaan motivoivaa nähdä, miltä näyttäisit vatsalihaksilla”, mies kommentoi meikkitaiteilijan jälkeä ja pohtii vielä, että pitäisiköhän hänen mennä myöhemmin salille.
Katso jutun yllä olevalta videolta, miltä miehet näyttivät ennen ja jälkeen meikkitaiteilijan käsittelyn.
Lähde: BuzzFeed
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä