Magic in Lapland -kuvaukset päätökseen saanut Henri Kemppainen keskittyy nyt perheeseensä
”Isyys on maailman paras juttu”, Kemppainen sanoo.
Taikuri-illusionisti Henri Kemppainen, 36, on juuri saanut puolitoista vuotta kestäneet Magic in Lapland -kuvaukset päätökseen. Kansainvälisille markkinoille tehdyn formaatin viimeiset kuvaukset olivat maaliskuun alussa Kilpisjärvellä.
”Se on ollut ikimuistoisen hieno kokemus”, Henri kuvailee suuren luokan tuotantoa.
Kuvaukset toteutettiin usein haastavissa olosuhteissa ja Henrin mukaan tapahtumarikkaisiin työpäiviin mahtui monia kommelluksia ja myös oikeita vaaratilanteita.
”Välillä koeteltiin omia rajojani, kun jouduin taikomaan tuntikausia 30 asteen auringonpaahteessa ja talvella taas paljain käsin 30 asteen pakkasessa”, hän kertoo.
”Olen saanut palovammoja ja ehtinyt roikkua hirttoköydessäkin. Tämän vuoden puolella tuhosin vahingossa erään asiakkaan pankkikortin, kun taioin sen jääpalan sisään ja yritin hakata jääpalaa halki veitsellä”, hän jatkaa.

Vaikka Henrin tulevaisuudessa siintää jo uusia projekteja, aikoo hän keskittyä nyt erityisesti perheeseensä. Se tarkoittaa vaimoa, Tiina Seppästä, 35, sekä heidän esikoistaan, puolivuotiasta Oulaa.
”Isyys on maailman paras juttu”, Henri hehkuttaa.
”Epäsäännöllisten työaikojen yhdistäminen lapsenhoitoon on välillä haasteellista mutta oman pojan hymyillessä kaikki muu unohtuu ja sitä tajuaa, kuinka onnekas sitä onkaan, kun saa olla isä.”
Hän myöntää kokeilleensa taikatemppujaan jo Oulaankin. Poika ei kuitenkaan ole helpoin mahdollinen yleisö:
”Olen kokeillut esimerkiksi hävittää lelun hänen silmiensä edestä. Ehkä pitää kuitenkin odottaa vielä hetki, ennen kuin hänen reaktionsa tuosta voimistuvat.”
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Miksi huonosta suhteesta ei vain lähdetä? Tämä on asia, jota ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää
- Moni tekee tämän joka yö tietämättä mahdollisesta terveysriskistä
- 15 merkkiä, että laihdutuksesi toimii – vaikka vaaka väittää muuta
- Jos sivuutat nämä merkit, saatat pian olla burnoutin partaalla
- Oletko löytänyt aidon rakkauden? Jos nämä asiat puuttuvat, kannattaa miettiä kahdesti
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos haluat pitää rinnat terhakkaina, vältä näitä 5 tapaa
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?